Eurofoundin sisäiset asiakirjat
Suuri yleisö voi pyytää saada tutustua Eurofoundin asiakirjoihin. Sisäisten asiakirjojen julkisuus on tärkeä osa Eurofoundin laajempaa tiedotuspolitiikkaa, jonka mukaan kehittämissäätiön toiminnasta annetaan mahdollisimman kattava kuva.
Toukokuun 30 päivänä 2001 annettua asetusta (EY) N:o 1049/2001 yleisön pääsystä tutustumaan Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission sisäisiin asiakirjoihin laajennettiin koskemaan virastot syyskuussa 2003. Maaliskuussa 2004 Eurofoundin silloinen hallintoneuvosto (nykyään johtokunta) hyväksyi asetuksen täytäntöönpanosäännöt (pdf, 91kb).
Yleensä ottaen asetuksessa EY (N:o) 1049/2001 todetaan, että yleisöllä on oikeus tutustua Eurofoundin sisäisiin, julkaisemattomiin asiakirjoihin asetuksessa määritettyjen periaatteiden, ehtojen ja rajoitusten mukaan.
Jotta yleisö voisi löytää sitä kiinnostavat asiakirjat, asetus edellyttää, että julkisista asiakirjoista pidetään rekisteriä, josta on mahdollisuuksien mukaan suorat linkit kyseisiin asiakirjoihin.
Pyynnöstä saa muitakin asiakirjoja, kuten suppean oppaan, jossa kerrotaan, miten tutustumisoikeuttaan voi käyttää.
Eurofoundin historialliset arkistot ovat tutkijoiden käytettävissä, kunhan asiasta sovitaan ennakkoon.
