EQLS 2016 - Kysely

Laadukas kyselylomake on onnistuneen tutkimuksen keskeinen osatekijä. Siksi Eurofound panostaa merkittävästi kyselylomakkeidensa laatimiseen ja kääntämiseen.

Sisältö

Euroopan elämänlaatututkimus 2016 sisältää yhteensä 104 kysymystä ja 262 kohtaa. Edellisen tutkimuksen kyselylomaketta tarkistettiin kuulemalla sekä politiikan sidosryhmiä että kyselytutkimuksen asiantuntijoita. Vuoden 2011 elämänlaatututkimuksen kyselylomakkeen kysymyksistä noin  66 prosenttia sisällytettiin mukaan suuntauksia valaisevina. Vuoden 2016 tutkimuksen kyselylomakkeesta  51 prosenttia on  vertailukelpoista aiempaan nähden.

Vuoden 2016 elämänlaatututkimuksen kyselylomakkeessa painotettiin huomattavasti julkisia palveluja eli terveydenhuoltoa, pitkäaikaishoitoa, lastenhoitoa ja kouluja, ja siinä mitattiin laadun eri näkökohtia, kuten oikeudenmukaisia mahdollisuuksia palvelujen käyttöön, tiloja ja välineitä, henkilökuntaa ja kansalaisten saatavilla olevia tietoja. Lisäksi kyselylomaketta tarkistettiin subjektiivisten hyvinvointikysymysten sijoittamisen parantamiseksi niin, että ne esitettiin haastattelun alussa, ennen kuin muiden aihealueiden miettiminen voi vaikuttaa vastauksiin.

Interaktiivinen data explorer -työkalu tarjoaa tietoa valikoiduista tutkimuksessa esitetyistä kysymyksistä.

Kääntäminen

Vuoden 2016 Euroopan elämänlaatututkimuksen kyselylomake on laadittu englanniksi, ja siitä on saatavilla kieliversioita.

Survey country Languages Survey country Languages
Austria: German Italy: Italian
Belgium: French, Dutch Latvia: Latvian, Russian
Bulgaria: Bulgarian Lithuania: Lithuanian
Croatia: Croatian Luxembourg: Luxembourgish​, French, German
Cyprus: Greek Malta: Maltese, English
Czech Republic: Czech Netherlands: Dutch
Denmark: Danish Poland: Polish
Estonia: Estonian, Russian Portugal: Portuguese
Finland: Finnish, Swedish Romania: Romanian, Hungarian
France: French Slovakia: Slovakian
Germany: German Slovenia: Slovenian
Greece: Greek Spain: Spanish, Catalan
Hungary: Hungarian Sweden: Swedish
Ireland: English United Kingdom: English

 

Survey country Languages Survey country Languages
Albania Albanian Serbia Serbian, Hungarian
FYR Macedonia Albanian, Macedonian Turkey Turkish
Montenegro Montenegrin, Serbian    
Useful? Interesting? Tell us what you think. Hide comments

Lisää uusi kommentti