Hyppää pääsisältöön

Tutkimukset

Eurofound on kehittänyt kolme säännöllisesti toistettavaa Euroopan laajuista kyselytutkimusta, jotka auttavat parempien elin- ja työolojen suunnittelemisessa ja luomisessa. Tutkimuksista saadaan ainutlaatuista vertailukelpoista tietoa elin- ja työolojen laadusta EU:ssa. Tutkimustietojen yksityiskohtaisen analyysin avulla Eurofound voi tunnistaa uusia ja kehittyvä suuntauksia sekä saada kattavan kuvan EU:n politiikalle keskeisistä kysymyksistä. Tulokset tarjoavat vahvan perustan, jonka pohjalta poliittiset päättäjät voivat tunnistaa parannusmahdollisuuksia ja kehittää uusia kauaskantoisia näkökulmia. Tutkimukset ovat tärkeitä välineitä Eurofoundille sen tehtävässä tuottaa korkealaatuista tietoa politiikan perustaksi EU:n ja kansallisen tason päättäjille, työmarkkinaosapuolille, tutkijoille ja Euroopan kansalaisille.

Kolmen yleiseurooppalaisen tutkimuksen lisäksi Eurofound käynnisti huhtikuussa 2020 covid-19-pandemian vuoksi sähköisen Eläminen, työskentely ja covid-19 -tutkimuksen. Laaja-alaisessa verkkokyselyssä käytetään ei-todennäköisyysotantaa, ja sen avulla Eurofound pystyi keräämään kokemuksia elämästä ja työskentelystä pandemian aikana.

Lisätietoa yksittäisistä kyselytutkimuksista.

Euroopan yritystutkimus (ECS)

logo_eu_company_survey.png

Teemat: ECS antaa yleiskuvan työpaikkakäytännöistä eurooppalaisissa yrityksissä. Tutkimus kohdistuu sekä johtajiin että työntekijöiden edustajiin.

ECS 2019 : Toteutettiin yhteistyössä Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen (Cedefop) kanssa painopisteinä työn organisointi, osaamisen käyttö ja kehittäminen, henkilöstöhallinto, työntekijöiden osallistuminen ja työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu. Se kattoi EU:n jäsenvaltiot ja Yhdistyneen kuningaskunnan. Vuonna 2020 toteutettiin verkkokysely, jossa tarkasteltiin covid-19:n vaikutusta toiminnan jatkuvuuteen ja muutoksiin työpaikan käytännöissä.

ECS 2013 : Painopisteinä työn organisointi, henkilöstöhallinto, työntekijöiden osallistuminen ja työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu. Kattoi 32 maata, mukaan luettuna EU:n jäsenvaltiot, Kroatia, Pohjois-Makedonia, Islanti, Montenegro ja Turkki.

ECS 2009 : Uutena nimenä Euroopan yritystutkimus, jonka painopisteinä olivat joustavuuden käytännöt ja työmarkkinavuoropuhelun laatu. Kattoi 30 maata, mukaan luettuna EU:n jäsenvaltiot, Kroatia, Pohjois-Makedonia ja Turkki.

ESWT 2004–2005 : Kyselytutkimus työajasta sekä työn ja yksityiselämän tasapainosta Euroopassa (European survey on working time and work-life balance). Kattoi EU:n jäsenvaltiot

Data explorer -työkalu: Euroopan yritystutkimus – Tietojen visualisointi

Julkaisusarja : Euroopan yritystutkimukset

Seuraava tutkimus: Seuraava ECS on alustavasti suunniteltu pidettäväksi vuonna 2028.

Euroopan elämänlaatututkimus (EQLS)

logo_eu_quality_of_life_survey.png

Teemat: Euroopan elämänlaatututkimukset antavat kattavan kuvan Euroopan maiden elinoloista. Tutkimukset sisältävät useita objektiivisia ja subjektiivisia indikaattoreita elämänlaadun eri osa-alueista. Koska kiinnostus Euroopan kansalaisten elämänlaatua kohtaan on suurta, Euroopan elämänlaatututkimus on tärkeää Eurofoundin panokselle poliittiseen ja akateemiseen vuoropuheluun.

EQLS 2016 : Erityistä huomiota kiinnitetiin julkisten palvelujen laatuun. Kattoi 33 maata, mukaan luettuna EU:n jäsenvaltiot, Albania, Pohjois-Makedonia, Montenegro, Serbia ja Turkki.

EQLS 2012 : Kattoi 34 maata, mukaan luettuna EU:n jäsenvaltiot, Kroatia, Pohjois-Makedonia, Islanti, Kosovo, Montenegro, Serbia ja Turkki.

EQLS 2007 : Kattoi 31 maata, mukaan luettuna EU:n jäsenvaltiot, Norja, Kroatia, Pohjois-Makedonia ja Turkki.

EQLS 2003 : Kattoi 28 maata, mukaan luettuna EU:n jäsenvaltiot, Bulgaria, Romania ja Turkki.

Data explorer -työkalu: Euroopan elämänlaatututkimus – tietojen visualisointi

Julkaisusarja : Euroopan elämänlaatututkimus – tietojen visualisointi

Seuraava tutkimus: Seuraava EQLS on alustavasti suunniteltu vuodelle 2026

Euroopan työolotutkimus (EWCS)

logo_eu_working_condition_survey.png

Teemat: Euroopan työolotutkimus on pitkäaikaisin tutkimus, ja se on vakiintunut työolojen, työn laadun ja työllisyyden tietolähteeksi. Tämä vuodesta 1990 lähtien toteutettu tutkimus mahdollistaa Euroopan työolojen pitkäaikaisten suuntausten seurannan. Tutkimuksissa on tarkasteltu muun muassa seuraavia aiheita: työsuhteen laatu, työaikajärjestelyt, työn organisointi, oppiminen ja koulutus, fyysiset ja psykososiaaliset riskitekijät, terveys ja turvallisuus, työntekijöiden osallistuminen, työn ja yksityiselämän tasapaino, ansiotulot ja taloudellinen turva sekä työ ja terveys.

Euroopan työolotutkimuksen vuoden 2021 ylimääräinen versio : Covid-19:n vuoksi Eurofound toteutti ensimmäisen kerran muutetun Euroopan työolotutkimuksen käyttämällä tietokoneavusteista puhelinhaastattelua (CATI). Tutkimus kattoi EU:n jäsenvaltiot, Yhdistyneen kuningaskunnan, Norjan, Sveitsin, Albanian, Bosnia ja Hertsegovinan, Kosovon, Montenegron, Pohjois-Makedonian ja Serbian. Ensimmäiset tulokset esitetään yhteenvetoraportissa vuoden 2022 lopussa.

EWCS 2020 : Eurofound joutui lopettamaan kasvokkain tehtävän kenttätyön vain seitsemän viikon jälkeen covid-19-pandemian vuoksi.

EWCS 2015 : Kattoi EU:n jäsenvaltiot, Albanian, Pohjois-Makedonian, Montenegron, Serbian, Turkin sekä Norjan ja Sveitsin

EWCS 2010 : Kattoi EU:n jäsenvaltiot, Kroatian, Albanian, Pohjois-Makedonian, Kosovon, Montenegron, Turkin ja Norjan

EWCS 2005 : Kattoi EU:n jäsenvaltiot, Kroatian, Turkin, Norjan ja Sveitsin.

EWCS 2000–2002 : Kattoi ensimmäisessä vaiheessa EU:n jäsenvaltiot ja Norjan. Toisessa vaiheessa tutkimus laajennettiin koskemaan 12:ta ”uutta” jäsenvaltiota vuonna 2001 ja Turkkia vuonna 2002

EWCS 1995–1996 : Kattoi EU:n jäsenvaltiot

EWCS 1990–1991 : Kattoi EU:n jäsenvaltiot

Data explorer -työkalu: Euroopan työolotutkimus – tietojen visualisointi

Julkaisusarja : Euroopan työolotutkimukset

Seuraava tutkimus: Seuraava tutkimus on valmisteilla, ja kenttätyö on tarkoitus tehdä keväällä 2024. Vuoden 2024 EWCS-järjestelmässä yhdistetään kasvokkain tehtävä ja verkossa tapahtuva tiedonkeruu.

Sähköinen tutkimus: Eläminen, työskentely ja covid-19

Eurofound on mukauttanut tutkimustaan seuratakseen tilanteen kehittymistä covid-19-pandemian aikana ja kerätäkseen tietoja vaikutuksista EU:n kansalaisten elämään ja poliittisista toimista vaikutusten lieventämiseksi. Virasto käynnisti huhtikuussa 2020 sähköisen Eläminen, työskentely ja covid-19 -tutkimuksen, ja se on tähän mennessä toteuttanut useita tutkimuskierroksia.

Teemat: Eläminen, työskentely ja covid-19 -tutkimuksen tavoitteena on selvittää pandemian kauaskantoisia vaikutuksia ihmisten elin- ja työskentelytapoihin kaikkialla EU:ssa. Tavoitteena on auttaa poliittisia päättäjiä saavuttamaan tasapuolinen toipuminen kriisistä. Tutkimuksessa tarkasteltiin elämänlaatua ja yhteiskunnan laatua pandemian aikana. Kysymykset koskivat tyytyväisyyttä elämään, onnellisuutta ja optimismia, terveyttä ja instituutioihin kohdistuvan luottamuksen tasoa. Siinä keskityttiin myös vastaajien työtilanteeseen, heidän työ- ja yksityiselämänsä tasapainoon sekä etätyön käyttöön kriisin aikana. Toisella kierroksella kysyttiin myös työn laadusta, työterveydestä ja -turvallisuudesta, verkkokoulutuksesta, verkkopalvelujen käytöstä sekä siitä, missä määrin vastaajat olivat hakeneet ja hyödyntäneet valtion tukiohjelmia. Kolmannella kierroksella esitettiin lisäkysymyksiä asenteista rokotteita kohtaan ja halukkuudesta rokottautua, luottamuksesta tieteeseen sekä sosiaalisen median käytöstä ja luottamuksesta sitä kohtaan. Uusissa kysymyksissä tarkasteltiin myös julkisten palvelujen saatavuutta ja laatua covid-19-pandemian aikana.

Kierros 5 29.3. – 2.5.2022

Kierros 4 : 21.10. – 30.11.2021 (paneelikysely)

Kierros 3 : 12.2. – 31.3.2021

Kierros 2 : 22.6. – 27.7.2020

Kierros 1 9.4. –11.6.2020

Tuloksissa korostetaan EU:n haasteita ja tulevia kysymyksiä, kuten etätyötä, oikeutta olla tavoittamattomissa, terveyttä ja hyvinvointia, työaikaa ja julkisten palvelujen saatavuutta.

Tiedot: Eläminen, työskentely ja covid-19 -tutkimuksen tiedot

Julkaisusarja: Covid-19

Seuraava tutkimus: Lopullinen kierros keväällä 2022

Lisätietoja tutkimuksista

Disclaimer

When freely submitting your request, you are consenting Eurofound in handling your personal data to reply to you. Your request will be handled in accordance with the provisions of Regulation (EU) 2018/1725 of the European Parliament and of the Council of 23 October 2018 on the protection of natural persons with regard to the processing of personal data by the Union institutions, bodies, offices and agencies and on the free movement of such data. More information, please read the Data Protection Notice.