Kreikan taustaa

Taloudellinen tilanne ja työmarkkinatilanne

Talouskriisin alusta lähtien Kreikan talous on ollut taantumassa ja sen työttömyysaste on ollut korkea.

Vuosina 2012–2022 Kreikan bruttokansantuote (BKT) kasvoi 10,45 prosenttia, mikä oli vähemmän kuin EU:n keskimääräinen 15,29 prosentin kasvu samana ajanjaksona. Työttömyysluvut laskivat vuoden 2012 24,8 prosentista 12,5 prosenttiin vuonna 2022.

Kun BKT laski jyrkästi 9 prosenttia vuonna 2020 (edelliseen vuoteen verrattuna) pandemian vuoksi, maan BKT kasvoi 8,4 prosenttia vuonna 2021. Kasvu jatkui vuonna 2022: Kreikan keskuspankin (Τράπεζα της Ελλάδος, ΤΤΕ) (2023) mukaan BKT kasvoi 5,9 prosenttia vuonna 2022.

Lisäksi inflaatio jatkoi nousuaan vuonna 2022: vuotuinen keskimääräinen kuluttajahintaindeksi (CPI) nousi vuonna 2022 9,6 % vuoteen 2021 verrattuna (vuonna 2021 nousu oli 1,2 % vuoteen 2020 verrattuna; Elstat, 2023).

Joulukuun 2022 kuluttajahintaindeksi nousi 7,2 % verrattuna joulukuun 2021 vastaavaan kuluttajahintaindeksiin, kun taas vuosina 2021–2020 kirjattu nousu oli 5,1 %.

Työttömyysaste oli vuoden 2022 toisella neljänneksellä 12,4 prosenttia, mikä on laskua edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen (vuoden 2021 toinen neljännes), jolloin se oli 15,8 prosenttia (Elstat, 2022).

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Kreikassa ei ole yhtä kattavaa työlainsäädäntöä tai -lakia, joka säätelisi yksittäisiä työsuhteita. Sen sijaan on olemassa suuri määrä erilaisia lakeja ja työmääräyksiä. Vuosina 2010–2013 pelastusohjelman ja Kreikan hallituksen ja troikan (Kansainvälinen valuuttarahasto, EU ja Euroopan keskuspankki) allekirjoittaman muistion täytäntöönpanon seurauksena annettiin yli 28 uutta lakia työsuhteiden alalla. Uudella lainsäädännöllä pyrittiin toteuttamaan "rakenteellisia uudistuksia" työmarkkinoilla pääasiassa alentamalla merkittävästi työvoimakustannuksia ja toteuttamalla työn joustavuutta laajassa mittakaavassa. Lisäksi työehtosopimusneuvottelujärjestelmään tehtiin merkittäviä uudistuksia lain nro 1876/90 säätämisen jälkeen. Vuodesta 2010 lähtien on toteutettu useita lainsäädäntötoimia, joilla pyritään hajauttamaan työehtosopimusneuvotteluja (lait nro 3899/2010, 4024/2011, 4046/2012, 4093/2012 ja 4172/2013).

Kun lopullinen lainsäädäntö (lait nro 4512/2018 ja 4549/2018) oli hyväksytty ja tavoitteet oli saavutettu, toimielimet (EU, EKP ja Euroopan vakausmekanismi) päättivät rahoitustukiohjelman virallisesti 20. elokuuta 2018, ja maa sai takaisin jonkin verran finanssipoliittista itsemääräämisoikeutta. Hallitus otti käyttöön kaksi tärkeää työmarkkinauudistusta, jotka ovat muuttaneet merkittävästi työehtosopimusneuvottelujärjestelmää ja minimipalkan asettamista.

Työ- ja sosiaaliturvaministeriön asetuksella nro 32921/2175/13-6-2018 otettiin uudelleen käyttöön alakohtaisten työehtosopimusten laajentamismekanismi ja suotuisuusperiaate.

Lailla nro 4564/2018 otettiin käyttöön uuden vähimmäispalkan määrittämismekanismin soveltaminen, joka alun perin otettiin käyttöön lailla nro 4172/2013 (103 §). Ammattiliittojen toiminnasta ja perusoikeuksista (niiden tunnustaminen, edustavuus ja lakko-oikeus) säädetään edelleen voimassa olevassa laissa nro 1264/1982, johon on tehty joitakin pieniä muutoksia vuosien varrella.

Työnantajaedustusta koskevaa erityistä lainsäädäntöä ei ole. Työehtosopimusneuvottelulaissa (laki nro 1876/1990) viitataan työnantajajärjestöihin, joilla on laajempi edustus ja jotka voivat allekirjoittaa sopimuksia omalla alallaan.

Uusi lainsäädäntö alakohtaisten työehtosopimusten laajennusmekanismista ja suosivuusperiaatteesta edellyttää, että työehtosopimusten laajentamisessa allekirjoittaneet työnantajat edustavat vähintään 51 prosenttia alan työntekijöistä.

Lokakuussa 2019 lailla nro 4635/2019 tehtiin joitakin muutoksia, jotka koskivat alakohtaisten työehtosopimusten laajentamista, välimiesmenettelyä sekä ammattiliittojen ja työnantajajärjestöjen rekisterin perustamista.

Vuoden 2020 aikana otettiin käyttöön COVID-19-pandemian hallintaa koskeva työlainsäädäntö.

Vuonna 2021 lailla nro 4808/2021 tehtiin monia tärkeitä muutoksia yksittäisiin työsuhteisiin. Nämä olivat:

• digitaalisen työkortin käyttöönotto

• Kreikan työsuojeluviranomaisen (Επιθεωρηση Εργασίας, SEPE) perustaminen riippumattomaksi työsuojeluviranomaiseksi

• työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen varmistavien toimenpiteiden toteuttaminen (uusien lomamuotojen käyttöönotto tai muutokset aiemmin vakiintuneisiin lomamuotoihin)

• Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimuksen nro 190 hyväksyminen väkivallan ja häirinnän poistamisesta työpaikoilla ja lain nro 4808/2021 hyväksyminen toimenpiteistä tällaisen väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseksi

• etätyötä koskevien toimenpiteiden täytäntöönpano ja etätyötä tekevien oikeus olla tavoittamattomissa

• sähköisen rekisterin perustaminen ammattiliittojen ja työnantajajärjestöjen rekisteröintiä varten

• työaikatauluja koskevien uusien asetusten hyväksyminen

• lakko-oikeutta koskevien määräysten ja sääntöjen muutosten toimeenpano

Vuonna 2022 lailla nro 4921/2022 Kreikan työvoiman työvoiman työvoimajärjestö (Ελληνικός Οργανισμός Απασχόλησης Εργατικού Δυναμικού, OAED) nimettiin uudelleen julkiseksi työvoimapalveluksi (Δημόσια Υπηρεσία Απασχόλησης, DYPA). Uudessa laissa tehtiin useita muutoksia uuden palvelun hallintoon, organisointiin ja toimintaan.

Lopuksi joulukuussa 2022 presidentin asetuksella nro 80 (virallinen lehti 222/4.12.2022) kodifioitiin siihen asti voimassa olleet yksilöllisen työlainsäädännön säännökset yhdeksi tekstiksi: yksilöllistä työoikeutta koskeva laki (yhteensä 357 artiklaa, 132 sivua). Kodifiointi ei korvannut voimassa olevaa lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä. Sen sijaan se kokosi työnantajien ja työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet yksittäisen työlainsäädännön osalta yhdeksi tekstiksi.

Työmarkkinasuhteiden tausta

Vuoteen 1990 asti työehtosopimusneuvotteluille oli ominaista erittäin voimakas valtion väliintulo ja keskittäminen palkkojen asettamisessa sekä työolojen ja -oikeuksien muokkaamisessa sekä kansallisella että alakohtaisella tasolla (laki nro 3239/1955).

Vuosina 1990–2010 neuvottelujen puitteet vahvistettiin lailla nro 1876/90, jolla otettiin käyttöön vapaa työehtosopimusneuvottelujärjestelmä, jossa sovittelu- ja välimiesmenettelyillä (riippumattoman elimen, sovittelu- ja välimiesmenettelyjärjestön (Οργανισμός Μεσολάβησης και Διαιτησίας, OMED) oli tärkeä rooli.

Kreikassa työehtosopimusneuvottelujen päätasot ovat kansallisella tasolla, ja ne kattavat koko talouden; alakohtainen/ammatillinen taso, joka kattaa suurimman osan aloista ja ammateista; ja yritystasolla. Tässä rakenteessa kansallisen tason neuvottelut johtivat kansalliseen yleiseen työehtosopimukseen (Εθνική Γενική Συλλογική Σύμβαση Εργασίας, EGSSE), jossa määriteltiin kansallinen vähimmäispalkka ja käsiteltiin muita laajempia kysymyksiä, kuten lomaa ja koulutusta. Samaan aikaan neuvottelut alakohtaisella/ammatillisella tasolla ja sitten yritystasolla rakentuivat tältä pohjalta parempien palkkojen ja työolojen takaamiseksi.

Vuoden 2010 alussa käyttöön otetut toimenpiteet muuttivat tätä rakennetta perusteellisesti. Järjestelmään tehtiin seuraavat muutokset useilla peräkkäisillä lainsäädäntötoimilla (lait nro 3899/2010, 4024/2011, 4046/2012, 4093/2012 ja 4172/2013): EGSEE:tä ja alakohtaisia työehtosopimuksia alettiin soveltaa vain jäseniin; työehtosopimusten laajentamismekanismi lakkautettiin; yrityskohtaiset sopimukset oli pantava täytäntöön ensisijaisesti; välimiesmenettelyä voidaan käyttää vain, jos työnantajat ja työntekijät suostuvat siihen. Tämä viimeinen säännös kumottiin vuonna 2014 sen jälkeen, kun korkein hallinto-oikeus antoi päätöksen, jolla palautettiin oikeus hakea yksipuolisesti muutosta välimiesmenettelyihin, mutta uudella asetuksella (laki nro 4303/2014) asetettiin joukko välimiesmenettelyjärjestelmän käyttöä koskevia edellytyksiä, jotka itse asiassa vaikeuttavat välimiesmenettelyn järjestämistä.

Lisäksi lain nro 4046/12 mukaan kaikki työehtosopimukset eivät voi olla voimassa yli kolme vuotta (enintään). Kun sopimus on päättynyt, sen uusimisesta on vain kolme kuukautta aikaa neuvotella.

Lisäksi kansalliset työmarkkinaosapuolet eivät enää pysty asettamaan yleisesti sovellettavaa kansallista vähimmäispalkkaa EGSSE:n kautta. Uusi lainsäädäntö (lait nro 4093/2012 ja 4172/2012) on antanut Kreikan hallitukselle yksinomaisen toimivallan tehdä niin. Sen tarvitsee vain kuulla työmarkkinaosapuolia. Tämä perustavanlaatuinen muutos Kreikan työmarkkinasuhdejärjestelmässä on vaikuttanut työehtosopimusneuvottelujen kattavuuteen maassa, ja kattavuus näyttää laskevan jyrkästi.

Vuonna 2018 kaksi uutta toimenpidettä muutti työmarkkinasuhteiden kontekstia. Ensinnäkin elokuussa 2018 hyväksyttiin laki, jolla otettiin uudelleen käyttöön alakohtaisten työehtosopimusten laajentamismekanismit ja otettiin uudelleen käyttöön suosioperiaate. Nämä kaksi periaatetta oli kumottu vuosina 2010 ja 2011 (laki nro 3845/2010 ja 4024/2011 suosioperiaatteen osalta ja laki nro 4024/2011 pidennysmekanismin osalta). Lisäksi elokuusta 2018 vuoden loppuun 10 voimassa olevaa valtakunnallista alakohtaista työehtosopimusta julistettiin pakollisiksi kaikille työnantajille. Työministeriön mukaan nämä sopimukset kattavat noin 191 000 työntekijää.

Toiseksi vuonna 2018 sovellettiin ensimmäistä kertaa uutta vähimmäispalkan määrittämismekanismia, joka otettiin alun perin käyttöön lailla nro 4172/2013 (103 §) ja jota muutettiin kesäkuussa 2018 lailla nro 4564/2018. Elokuusta 2018 tammikuuhun 2019 järjestettävän kuulemisprosessin tarkat päivämäärät hyväksyttiin laiksi. Tavoitteena oli, että uusi vähimmäispalkka tulisi voimaan 1.2.2019. Mekanismissa säädetään vaiheittaisen kuulemisen kehittämisestä vähimmäispalkan määrittämiseksi, johon osallistuvat hallitus, työmarkkinaosapuolet ja erikoistuneet tieteelliset elimet, tutkimuslaitokset ja asiantuntijat. Prosessi saatiin päätökseen tammikuun 2019 lopussa, ja uusi vähimmäispalkka otettiin käyttöön 1. helmikuuta 2019. Tämä sääntelytapa korvaa vähimmäispalkan määrittelyn työehtosopimuksella, joka poistettiin vuonna 2012, kun vähimmäispalkkaa alennettiin.