Italian taustaa

talous- ja rahoitusasiakirjan (Nota di Aggiornamento al Documento di Economia e Finanza) (talous- ja valtiovarainministeriö, 2022) vuoden 2022 päivitysmuistiossa rajoittuu Italian talouden ja julkisen talouden nykyisten suuntausten ja ennusteiden analysointiin nykyisen lainsäädännön mukaisesti. Syyskuun 2022 talousnäkymät vaikuttivat epäsuotuisammilta kuuden vuosineljänneksen odotettua nopeamman kasvun jälkeen, joka vuoden 2022 toisella neljänneksellä nosti bruttokansantuotteen (BKT) vuoden 2019 keskiarvoa korkeammalle kuin vuonna 2019 (vuosi ennen covid-19-pandemiaa). Maailmantalous ja Euroopan talous ovat selvässä hidastumisessa. Merkkejä elvyttävän suhdannesuhdanteen mahdollisesta kääntymisestä ovat energian hinnan nousu, inflaation kiihtymisen aiheuttama korkojen äkillinen nousu ja geopoliittinen tilanne. Vuonna 2022 hintojen jyrkkä nousu nosti energian tuontikustannuksia Italiassa ennennäkemättömässä määrin ja painoi kauppataseen alijäämäiseksi lähes 10 vuoden yhtäjaksoisen ylijäämän jälkeen. Samaan aikaan inflaation nousu vaikutti verotulojen kasvuun, joka oli paljon arvioitua suurempi; Hallitus käytti saadut lisätulot lieventääkseen energian hinnannousun vaikutuksia kotitalouksiin ja yrityksiin. Hallituksen vuonna 2022 hyväksymät toimet tukivat maan taloutta. Kansainvälisen valuuttarahaston mukaan vuoden 2022 loppuun mennessä BKT asukasta kohden oli kasvanut 3,7 prosenttia vuoden 2021 7 prosentista. Tulojen positiivisen kehityksen ja julkisten menojen maltillisuuden seurauksena julkisen talouden alijäämän osuus BKT:stä pieneni vuoden 2021 9 prosentista 7,9 prosenttiin vuonna 2022.

Italian työlainsäädännön lähteet voidaan jakaa kahteen ryhmään: lainsäädäntölähteisiin (eurooppalainen, kansallinen ja alueellinen) ja kansallisiin työehtosopimuksiin. Työsuojeluviranomaisen oikeuskäytännöllä ja ohjeistuksella voi olla merkittävä vaikutus työsuhteiden hoitoon.

Työnantajien ja työntekijöiden välisiä suhteita säännellään pääasiassa laeilla, kansallisilla työehtosopimuksilla ja hajautetuilla työehtosopimuksilla, jolloin erityiset asiat ratkaistaan yksittäisillä työsopimuksilla.

Merkittävimmät työ- ja työmarkkinasuhteita koskevat oikeuslähteet ovat seuraavat:

• Italian perustuslaki (1, 3, 4, 35–41, 45, 46 ja 99 §)

• työntekijöiden asemaa koskeva laki (laki nro 300/1970), jonka kuusi osastoa käsittelevät seuraavia aiheita: työntekijöiden vapaus ja ihmisarvo, ammattiyhdistysvapaus, ammattiyhdistystoiminta, sekalaiset ja yleiset säännökset, työnvälityssäännöt, loppu- ja rikosoikeudelliset määräykset

• Puitesopimukset työehtosopimuksista ja työmarkkinasuhdejärjestelmistä vuosina 1993, 2009, 2011, 2013, 2014 ja 2018 (pöytäkirjat ja konsolidoidut tekstit)

• yksittäisiä irtisanomisia koskevat säännökset (työntekijöiden asemasta annetun lain 18 §, laki nro 604/1966, 92/2012, 23/2015)

• Joukkoirtisanomisia koskevat säännökset (laki nro 223/1991, 92/2012, 23/2015)

• työpaikkalaki (työlainsäädännön uudistus, joka toteutettiin antamalla vuosina 2014–2016 useita lainsäädäntötoimenpiteitä: laki nro 22/2015, 23/2015, 80/2015, 81/2015, 148/2015, 149/2015, 150/2015, 151/2015, 185/2016), jossa säännellään muun muassa yksilöllisiä ja joukkoirtisanomisia, joustavia työjärjestelyjä, sosiaalisia turvaverkkoja.

• työaikasäännökset (laki nro 66/2003)

• työterveyttä ja -turvallisuutta koskeva konsolidoitu teksti (laki nro 81/2008)

• Laki nro 104/2022, jolla pannaan täytäntöön direktiivi (EU) 2019/1152 ja otetaan käyttöön työnantajan uusia velvoitteita, jotka koskevat työntekijöille työsopimuksissa annettavia tietoja

• Lait nro 215/2003 ja 216/2003 toimenpiteistä sukupuoleen, rotuun, etniseen alkuperään ja syrjintään työssä ja työoloissa

Lainsäätäjä ei sääntele Italian työmarkkinasuhteita ja työehtosopimusneuvottelujärjestelmää. Ammattiliittoja ja työnantajien edustusta ja edustavuutta koskevia säännöksiä ei ole Italiassa juuri lainkaan. Ammattiliittojen välinen järjestelmä (ordinamento intersindacale) mahdollistaa työmarkkinasuhteita koskevien säännösten soveltamisen vaikutuksen tarkastelemisen Italian työmarkkinasuhdejärjestelmän dynamiikkaan. Ammattiliittojen välisen järjestelmän säännöksistä säädetään konfederaatioiden välisissä sopimuksissa, puitesopimuksissa, pöytäkirjoissa, asetuksissa ja niin edelleen. Ne voidaan allekirjoittaa kahdenvälisesti, työntekijöiden keskusjärjestöjen ja työnantajien keskusjärjestöjen toimesta tai kolmenvälisesti, jos hallitus osallistuu. Tässä yhteydessä on mainittava ammattiliittojen edustusta koskeva konsolidoitu teksti (TU 2014), joka perustuu teollisuuden keskusliiton (Confederazione Generale dell'Industria Italiana, Confindustria) ja Italian yleisen työväenjärjestön (Confederazione Generale Italiana del Lavoro, CGIL), työntekijöiden ammattiliittojen keskusjärjestön (Confederazione Italiana Sindacati Lavoratori), Italian työntekijöiden ammattiliittojen keskusjärjestön (Confederazione Italiana Sindacati Lavoratori, CISL) ja Italian työntekijöiden liitto (Unione Italiana del Lavoro, UIL).

Italian työmarkkinasuhteita ja työehtosopimusneuvottelujärjestelmää sääntelevät perinteisesti kansalliset kansalliset valvontaviranomaiset. Tämä järjestelmä perustuu tärkeimpien ammattiliittojen (CGIL, CISL ja UIL) väliseen voimatasapainoon – toisin sanoen liittovaltion ammattiliittoihin, jotka edustavat työntekijöitä kaikilla Italian talouden aloilla ja johtavat toimialojen välisiä työehtosopimusneuvotteluja. Kolmen ammattiliiton perustamisen, kehittämisen ja kansallisen perustamisen aikaan ne olivat linjassa Italian kolmen hallitsevan poliittisen voiman ja ideologisen perinteen (eli marxilaisen/sosialistisen, kristillisen ja tasavaltalaisen perinteen) kanssa. Ajan myötä ja massapuolueiden kriisin ja vahvan poliittisen ideologian vuoksi kolme konfederatiivista ammattiliittoa ovat mahdollistaneet erilaisten ideologioiden rinnakkaiselon sisällään, vaikka niiden alkuperäinen identiteetti on osittain säilynyt.

Tarve virallistaa Italian työmarkkinasuhteita koskevat säännöt on noussut esiin kahdesta syystä: toisaalta itsenäisten ammattiliittojen ja militanttien ryhmien ilmaantumisen vuoksi, jotka ovat heikentäneet kolmen konfederaation hegemonista asemaa, ja toisaalta liittojen välisten suurten ideologisten konfliktien hiipumisesta. Italian työmarkkinasuhdejärjestelmä on alkanut laatia omia sääntöjään, jotka on vahvistettu liittovaltioiden välisissä sopimuksissa, puitesopimuksissa, pöytäkirjoissa ja niin edelleen.

Italian työmarkkinasuhteita koskevaa kehystä on muutettu viime vuosina useaan otteeseen, jotta hajautettujen neuvottelujen merkitys olisi lisääntynyt ja palkkojen ja tuottavuuden välinen yhteys on läheisempi.

Vuonna 2018 suurin työnantajaliitto Confindustria sekä CGIL, CISL ja UIL pääsivät neuvottelujärjestelmästä toimialarajat ylittävään sopimukseen (tehdassopimus (Patto della Fabbrica) 9. maaliskuuta 2018). Sopimuksen on tarkoitus tukea tuotannon ja palveluiden muutosta ja digitalisaatiota painottaen tehokkuutta ja osallistumista. Sopimuksessa otetaan käyttöön työmarkkinasuhteiden sisältöä ja instituutioita koskevat suuntaviivat sekä eräät molempia osapuolia kiinnostavat kysymykset, joista olisi neuvoteltava tulevista sopimuksista. Se kattaa erityisesti edustavuuden sertifioinnin ja korostaa tarvetta ulottaa sopimus koskemaan työnantajajärjestöjä. Sopimuksessa vahvistetaan myös neuvottelujärjestelmän kaksitasoinen rakenne, jossa kansalliset valvontaviranomaiset ovat pääpilari ja DCBA:t välineitä, joilla tuetaan tiettyjä yritystason käytäntöjä ja tarpeita, ja yksilöidään useita kysymyksiä, joita käsitellään tulevissa neuvotteluissa, kuten sopimusperusteinen hyvinvointi; koulutus ja taitojen kehittäminen; terveys ja turvallisuus ensisijaisena alana osallistavien työmarkkinasuhteiden kehittämisessä; aktiivinen työmarkkinapolitiikka osallistavampien ja dynaamisempien työmarkkinoiden varmistamiseksi; ja osallistavat käytännöt, erityisesti innovatiiviset työn organisointimallit, joita DCBA:iden tulisi edistää. Joulukuussa 2018 tehtiin yksi työterveys- ja työturvallisuuskysymyksiä koskeva täytäntöönpanosopimus.

On syytä mainita ainutlaatuisen aakkosnumeerisen koodin uutuus, jonka kansallinen talous- ja työneuvosto (Consiglio Nazionale dell'Economia e del Lavoro, CNEL) antaa kullekin kansalliselle kansalliselle valvontaviranomaiselle. Asetuksen nro 76/2020 16 neljännes §, joka on muutetuin muutettu laiksi nro 120/2020, edellyttäen, että työnantajan on ilmoitettava työntekijään sovellettavaan NCBA:han liittyvät tiedot työ- ja sosiaaliministeriölle lähettämissään pakollisissa ilmoituksissa ja kansalliselle sosiaaliturvalaitokselle (INPS) toimitettavissa kuukausiraporteissa, CNEL:n antaman yksilöllisen aakkosnumeerisen koodin avulla, kun sopimus lisätään CNEL:n arkistoon. INPS:n 12 päivänä marraskuuta 2021 antamassa yleiskirjeessä nro 170 annettiin tietoa tietojen kulkemisesta Uniemensin virtauksen kautta, jota helpotti CNEL:n antama yksilöllinen aakkosnumeerinen koodi. Helmikuussa 2022 annetusta työnantajailmoituksesta alkaen tiedot välitetään yksinomaan CNEL-koodin kautta. Poikkeuksena ovat maatalous- ja kotitalousalan työehtosopimukset, joiden osalta työnantajien viestintä INPS:n kanssa tapahtuu myös muiden tietovirtojen kautta ja joiden osalta Uniemensin lähdetiedot ovat näin ollen osittaisia. Näin on mahdollista saada erittäin tarkkoja tietoja kansallisten valvontaelinten soveltamisesta verotustarkoituksiin.

Covid-19-pandemia vaikeutti työehtosopimusneuvotteluja erityisesti sen taloudellisten vaikutusten ja elpymiseen liittyvän epävarmuuden vuoksi. Neuvottelut alakohtaisten sopimusten uusimisesta kuitenkin jatkuivat ja sopimukseen päästiin. Joissakin tapauksissa palkankorotukset ajoitettiin sopimusten voimassaoloajalle odotetun elpymisajan huomioon ottamiseksi.

Maaliskuusta 2020 lähtien työ- ja sosiaaliministeriön, terveysministeriön, talouskehitysministeriön, kansallisen työtapaturmavakuutuslaitoksen (INAIL) ja työmarkkinaosapuolten väliset keskustelut ovat johtaneet yhteiseen pöytäkirjaan toimenpiteistä covid-19:n leviämisen torjumiseksi ja hillitsemiseksi työpaikoilla, jota on toistuvasti muutettu ja pantu täytäntöön. Pöytäkirja ja sen myöhemmät päivitykset, joissa kehitetään laissa nro 81/2008 (työterveyttä ja -turvallisuutta koskeva konsolidoitu teksti) vahvistettuja periaatteita, muodostavat viitekehyksen yritystason työterveys- ja työturvallisuusprotokollien laatimiselle.

Työntekijöiden pakollinen rokotus COVID-19:ää vastaan otettiin käyttöön. Vuonna 2021 yrityksen tiloihin pääsyn ehdoksi tuli "vihreä passi" eli todistus rokotuksesta tai covid-19-taudista parantumisesta. Vuoden 2022 alussa kaikki 50-vuotiaat ja sitä vanhemmat julkiset ja yksityiset työntekijät tarvitsivat vahvistetun "vihreän passin" eli todistuksen siitä, että rokotussykli on suoritettu päätökseen – päästäkseen työpaikalleen. Sama yleinen velvoite koski 50 vuoden ikärajaa lukuun ottamatta myös tiettyjä työntekijäryhmiä, joiden katsottiin olevan "vaarassa" saada covid-19-tartunnan, eli julkisen ja yksityisen terveydenhuoltoalan työntekijöitä (lääkärit, sairaanhoitajat ja muu henkilöstö); Residenze Sanitarie Assistenzialin (sosiaalilääketieteelliset laitokset omavaraisille vanhuksille ja vammaisille) työntekijät; koulujen työntekijät (yksityisissä ja julkisissa kouluissa kaikilla tasoilla, yliopistoissa ja oppilaitoksissa) sekä puolustus-, turvallisuus- ja pelastusalan työntekijät. Työntekijöille, jotka eivät noudattaneet rokotusvaatimuksia, määrättiin taloudellinen rangaistus. Lisäksi sääntöjä noudattamatta jättäneiden työntekijöiden katsottiin olevan epäoikeudenmukaisesti poissa, mutta ilman kurinpitoseuraamuksia, ja heillä oli oikeus säilyttää työpaikkansa, kunnes he esittivät "vihreän passin". Työnantajien ei tarvinnut maksaa työntekijöille perusteettomista poissaolopäivistä. Työnantajat voivat 15 päivään kesäkuuta 2022 saakka pidättää työntekijät palveluksesta enintään 10 työpäiväksi sen jälkeen, kun he ovat olleet poissa perusteettomasti pakollisten rokotusten noudattamatta jättämisen vuoksi, enintään 10 työpäiväksi ja joka voidaan uusia 15 päivään kesäkuuta 2022. 15 päivänä kesäkuuta 2022 työpaikalle pääsyä koskeva rokotusvaatimus poistettiin lähes kaikilta edellä mainituilta työntekijäryhmiltä, lukuun ottamatta terveydenhuollon työntekijöitä ja Residenze Sanitarie Assistenzialissa työskenteleviä työntekijöitä, joiden osalta vaatimuksen voimassaolo päättyi 1. marraskuuta 2022.

COVID-19-pandemia nopeutti etätyön käyttöönottoa Italiassa. Tämän työjärjestelyn käyttö lisääntyi pandemian aikana, ja se näyttää olevan nouseva malli, joka luonnehtii työn tulevaisuutta Italiassa. Työ- ja sosiaaliministeriössä päästiin 7. joulukuuta 2021 työmarkkinaosapuolten kanssa sopimukseen ensimmäisestä kansallisesta pöytäkirjasta, joka koskee ketterää työskentelyä yksityisellä sektorilla. Pöytäkirjassa määritellään etätyön määritelmä ja suuntaviivat kansallisen, yritys- ja aluetason työehtosopimusneuvotteluille lain nro 81/2017 säännösten ja voimassa olevien työehtosopimusten mukaisesti. Työehtosopimusneuvotteluissa määritetään, mitä toimenpiteitä tietyillä aloilla on toteutettava.