Työehtosopimusneuvottelut Italiassa

Työehtosopimuksilla ei ole erga omnes -vaikutusta: ne eivät sido oikeudellisesti kaikkia alan työntekijöitä. Ne sitovat vain työnantajia, jotka kuuluvat niihin organisaatioihin, jotka ovat allekirjoittaneet ne tai jotka päättävät ottaa ne käyttöön ja soveltaa niitä. Muutoin työehtosopimusten soveltaminen on työnantajalle vapaaehtoista, ja työnantaja valitsee, mitä sopimusta hän soveltaa.

NCBA-sopimukset tehdään koko Italian alueelle, ja niitä sovelletaan kaikkiin saman alan työntekijöihin (keskitetysti). Tällä tasolla määritellään työsuhteiden tärkeimmät näkökohdat, kuten vähimmäispalkka, työaika, työn luokittelu ja työolot.

Tietyt työn erityisosa-alueet, kuten kannustinpalkkiojärjestelmät, tulospalkkiot, tuottavuusstandardit ja erityiset korvaukset, on säännelty DCBA-sopimuksissa. Viime vuosina lainsäädännössä on otettu käyttöön kannustimia, joilla kannustetaan sekä työpaikkojen suoritukseen perustuvien järjestelmien että yritysten hyvinvointijärjestelmien leviämistä, jotta voidaan lisätä edunsaajien määrää työntekijöiden keskuudessa ja laajentaa tuottavuusbonuksia.

Kansalliset kansalliset valvontaviranomaiset voivat olla monialaisia, alakohtaisia tai liittyä tiettyihin ammatteihin yhdellä tai useammalla alalla työmarkkinaosapuolten käymien neuvottelujen tasosta riippuen.

DCBA-tutkimukset tapahtuvat enimmäkseen yritys-/työpaikkatasolla, yksityisellä valmistus- ja palvelusektorilla sekä julkishallinnossa. Joillakin aloilla tehdään kuitenkin hajautettuja sopimuksia alueellisella tasolla. Esimerkiksi rakennusalalla DCBA-sopimukset tehdään maakuntatasolla, ja sama koskee maataloutta ja matkailua; pienimuotoisella alalla DCBA-sopimuksista neuvotellaan alueellisella tasolla.

Työntekijöiden työehtosopimusneuvottelujen kattavuus

Huomautuksia: * Prosenttiosuus ilmaisee CGIL:n, CISL:n ja UIL:n allekirjoittamien kansallisten valvontaelinten kattavuuden. ** Niiden työntekijöiden prosenttiosuus, jotka työskentelevät paikallisissa yksiköissä, joissa yli 50 % työntekijöistä kuuluu työehtosopimuksen piiriin, verrattuna tutkimukseen osallistuneiden työntekijöiden kokonaismäärään.

Lähteet: Eurofound, Euroopan yritystutkimus 2013–2019 (mukaan lukien yksityisen sektorin yritykset, joiden toimipaikoissa on yli 10 työntekijää (toimialanimikkeistön koodit B–S), useita vastauksia on mahdollinen); Eurostat [earn_ses10_01], [earn_ses14_01], [earn_ses18_01] (mukaan lukien yritykset, joissa on yli 10 työntekijää (toimialanimikkeistön koodit B–S, pois lukien O), yksi vastaus kullekin paikalliselle yksikölle) CNEL (2022); OECD ja AIAS (2021).

Neuvottelujen tasot

Italiassa tärkein palkanmuodostuksen työehtosopimusneuvottelujen taso on alakohtainen taso. Italian kansalliset kansalliset valvontaviranomaiset sisältävät kunkin talouden alan vähimmäispalkkoja koskevia säännöksiä. Näihin kuuluvat taulukot, jotka on jäsennelty työntekijöiden tehtäviin liittyvien vähimmäispalkkakynnysten perusteella kullakin tasolla. Myös työpäivän enimmäispituus määritellään toimialasta ja harjoitettavan toiminnan tyypistä riippuen kansallisissa kansallisissa kansallisissa ba-yrityksissä.

Joidenkin palkitsemisrakenteen ja työajanhallinnan osa-alueiden, kuten kannustinjärjestelmien, luontoisetujen, etätyön ja ylityökorvausten, sääntely on kuitenkin delegoitu hajautetun tason sopimuksiin.

Työehtosopimusneuvottelujen tasot, 2022

Huom.:Italian liittovaltioiden välinen taso (livello interconfederale) ei koske yksittäisiä työsuhteita, vaan siinä määritellään työehtosopimusneuvotteluja koskevat säännöt ja käsitellään joitakin yleisiä kysymyksiä, kuten oppisopimuskoulutusta. Siinä säädetään säännöistä, jotka koskevat alakohtaisen neuvottelutason ja hajautettujen neuvottelutasojen yhteensovittamista, ja siinä vahvistetaan palkkaneuvottelujen yleiset viitekriteerit, mukaan lukien palkkojen ostovoiman suojaaminen.

Artikulaatio

TU 2014:n mukaan DCBA:iden tulisi koskea vain NCBA:iden tai lain niille delegoimia asioita. Perusoikeudet ja vähimmäispalkkatasot vahvistetaan kansallisella/alakohtaisella tasolla, kun taas DCBA-sopimuksilla pyritään mukauttamaan yleisiä ehtoja erityisiin olosuhteisiin kansallisella/alakohtaisella tasolla tai lainsäädännössä vahvistettujen pakottavien säännösten mukaisesti.

NCBA:t uusitaan yleensä kolmen vuoden välein. DCBA-sopimusten kesto vaihtelee, mutta uusimiset noudattavat yleensä NCBA-sopimusten ajoitusta, jolloin vältetään neuvottelujen päällekkäisyys. Tuottavuusstandardeja ja tuottavuusbonuksia koskevia sopimuksia kuitenkin yleensä uusitaan joka vuosi ainakin muuttuvien tavoitteiden tarkistamiseksi.

Vuoden 2014 TU:n perusteella työmarkkinaosapuolet sopivat, että neuvottelukierrosten liiallisen pitkittymisen välttämiseksi uusimisehdotukset on toimitettava kuusi kuukautta ennen kansallisen valvontaviranomaisen voimassaolon päättymistä.

Jos NCBA:n uusiminen viivästyy, sen lausekkeet ovat erittäin aktiivisia – eli ne ovat voimassa seuraavaan uusimiseen asti. Tämä tilanne ei ole harvinainen Italiassa, etenkään hajanaisempiin talouden aloihin liittyvien kansallisten kilpailuviranomaisten osalta.

Italian neuvottelujärjestelmässä on käytössä horisontaalisia ja vertikaalisia koordinointimekanismeja: kansalliset kansalliset valvontaviranomaiset säätelevät palkkoja työehtosopimusjärjestelyjen uudistamista koskevan vuoden 2009 liittovaltioiden välisen puitesopimuksen määräysten mukaisesti. Sopimus tarjoaa viitekehyksen alakohtaisille uudistuksille inflaatioennusteiden huomioon ottamiseksi, jotta voidaan varmistaa ostovoiman säilyminen (horisontaalinen koordinointi). Lisäksi sopimuksessa kaavaillaan aloittamislausekkeiden sisällyttämistä alakohtaisiin sopimuksiin, joita kansallisten neuvotteluosapuolten olisi hallinnoitava (vertikaalinen koordinointi).

Italian työehtosopimusten tehokkuutta ei laajenneta lailla. Työnantaja voi soveltaa työehtosopimusta työntekijöihinsä, vaikka he eivät olisi sen allekirjoittaneen työnantajajärjestön jäseniä. Työnantajajärjestöt ja ammattiliitot voivat allekirjoittaa työehtosopimuksen, vaikka ne eivät olisi neuvotelleet sitä (ne voivat tehdä sen "noudattamalla" sitä).

NCBA:t määräävät vähimmäispalkan työntekijöille alalla, jolle he hakevat. NCBA:ita sovelletaan kuitenkin työntekijöihin vain, jos työnantaja niin päättää.

Italian perustuslain 36 §:ssä säädetään, että työntekijöillä on oikeus työnsä laatuun ja määrään oikeassa suhteessa olevaan palkkaan (suhteellisuusperiaate) ja joka tapauksessa kohtuullisen toimeentulon takaamiseen itselleen ja heidän perheelleen (riittävyysperiaate). Siviililain 2099 §:n 2 momentin mukaan tuomari määrää palkkion, jos osapuolet eivät pääse sopimukseen. Koska vähimmäispalkkoja koskevaa uutta erityislainsäädäntöä ei ole, perustuslaillinen periaate pannaan täytäntöön perustuslain 36 §:n 1 momentin ja siviililain 2099 §:n 2 momentin yhdistelmään perustuvalla "riittävää palkkaa" koskevalla oikeuskäytännöllä. Italian korkein oikeus (Corte di Cassazione) toteaa erityisesti, että vain kansallisissa kansallisissa perussopimuksissa vahvistetut vähimmäispalkat, jotka edustavimmat työmarkkinaosapuolet ovat allekirjoittaneet, täyttävät perustuslaissa asetetut vaatimukset. Näin ollen kansallisiin valvontaviranomaisiin sisältyvät palkkavaraukset ovat kriteerejä, joiden perusteella yksittäisissä sopimuksissa vahvistettuja palkkoja arvioidaan. Näin ollen työntekijät voivat haastaa työnantajansa oikeuteen työtuomioistuimiin saadakseen NCBA:iden asettamien parametrien mukaisen palkan. Tämä on oikeuskäytäntömekanismi, jolla puolustetaan palkkaehtoja erityisesti ammattiliittojen heikoilla aloilla työskentelevien työntekijöiden osalta.

Periaatteessa laissa määritellään periaatteet, joista ei voida poiketa. Kansalliset kansalliset valvontaviranomaiset täydentävät näitä periaatteita kullekin talouden alalle räätälöidyillä yksityiskohtaisilla säännöillä, joita ei pitäisi poiketa DCBA:iden osalta.

Työehtosopimuksissa voidaan kuitenkin määrätä avauslausekkeista. Avauslausekkeet tarkoittavat poikkeamista NCBA:sta ja/tai laista (TU 2014). Vuoden 2009 puitejärjestelyssä otettiin käyttöön alustava avauslausekkeiden järjestelmä. Lain nro 138/2011 8 §:ssä otettiin käyttöön mahdollisuus, että DCBA:t (contratti di prossimità) voivat ottaa käyttöön poikkeuksia kansallisille valvontaviranomaisille ja tietyissä tapauksissa jopa lainsäädännölle. Lain nro 81/2015 mukaan tehtävien sääntelyä ja joustavaa työtä koskevista poikkeuksista voidaan poiketa kansallisista ja toimivaltaisista viranomaisista (esimerkiksi määräaikaisessa työssä sovellettavat kiintiölausekkeet).

Vuoden 2009 puitesopimuksessa on hyväksytty yleiset säännöt sopimusten uusimisen ajoituksesta. NCBA:t ovat voimassa kolme vuotta sekä oikeudellisten näkökohtien että palkkojen osalta. Jos työehtosopimusta ei uusita ajoissa, työntekijöille myönnetään erityinen taloudellinen bonus. TU 2014:n mukaan kansalliset toimivaltaiset viranomaiset voivat myös vahvistaa monialaisten työmarkkinaosapuolten osallistumisen, jos alakohtaiset työmarkkinaosapuolet eivät pääse sopimukseen sopimuksen uusimisesta. Työehtosopimukset lakkaavat olemasta voimassa irtisanomispäivänä. Osapuolet voivat jatkaa niiden soveltamista, mutta niillä ei ole velvollisuutta tehdä niin, ellei kansallisissa kansallisissa valvontaviranomaisissa nimenomaisesti mainita tiettyjen säännösten ultraaktiivisuutta. Näin tapahtuu suurimmassa osassa tapauksia.

Vaikka neuvottelujen aikana on muodollisesti mahdollista julistaa lakko, työmarkkinaosapuolet ovat säännelleet asiaa itsenäisesti vahvistamalla rauhanvelvoitteita ja menettelyjä liittovaltioiden välisissä ja alakohtaisissa sopimuksissa. Nämä sopimukset kattavat neuvotteluvaiheen ja sisältävät työtaistelutoimiin ja riitoihin liittyviä riitojenratkaisumekanismeja.