Työtaistelutoimet ja riidat Italiassa

Lakko-oikeus on vahvistettu Italian perustuslain 40 pykälässä, joka tuli voimaan vuonna 1948. Työntekijöiden asema ei todellakaan puutu suoraan lakkokysymykseen, mutta se sisällyttää lakot työnantajien ammattiliittojen vastaista toimintaa koskeviin suojattuihin oikeuksiin 28 artiklan nojalla ja kieltää lakkoihin perustuvan syrjinnän 15 artiklan nojalla.

Lainsäätäjien hiljaisuuden keskellä oikeuskäytäntö on tuottanut lukuisia päätöksiä, jotka ovat poistaneet lakko-oikeuden (fasistisen korporatiivisen oikeusjärjestelmän jäänteet) käytön rajat Italian rikoslaista.

Italian oikeusjärjestelmässä on lukuisia säännöksiä, jotka estävät työnantajaa toteuttamasta toimia, joilla pyritään rajoittamaan lakko-oikeutta, kuten lakkoon osallistumisen aiheuttaman irtisanomisen mitätöintiä.

Lakko-oikeutta pidetään "kollektiivisesti käytettynä yksilön oikeutena", koska lakolla tavoiteltu etu on luonteeltaan kollektiivinen. Kahden edellytyksen on täytyttävä, jotta lakko voidaan katsoa lailliseksi: (1) työtoiminnan keskeyttäminen on järjestetty kollektiivisesti, ja sitä edistää ammattiliitto tai järjestäytymätön työntekijäryhmä yhteisen edun suojelemiseksi; ja (2) työtaistelu tapahtuu vapaaehtoiselta pohjalta.

Lakko-oikeuden käyttäminen johtaa työsuhteen kahden perusvelvoitteen keskeyttämiseen: työntekijällä on mahdollisuus olla tekemättä työtä; eikä työnantajalla ole velvollisuutta maksaa työntekijälle työajasta, jota ei ole tehty lakkoon osallistumisen vuoksi.

Kohteena olevien työntekijöiden osalta Italiassa voi esiintyä seuraavantyyppisiä lakkoja:

• yleislakko (työstä pidättäytyminen, joka koskee kaikkia maan työntekijöitä)

• alakohtainen lakko (työstä pidättäytyminen, joka koskee vain yhtä talouden alaa tai yhtä työntekijäryhmää)

• paikallinen lakko (työstä pidättäytyminen, joka koskee vain tietyn maantieteellisen alueen työntekijöitä)

• yritystason lakko (pidättäytyminen työstä, joka vaikuttaa tietyn yrityksen työntekijöihin)

Lakon ominaisuuksien osalta Italiassa voi esiintyä seuraavantyyppisiä lakkoja:

• tavallinen lakko (työstä pidättäytyminen)

• valkoinen lakko (työntekijät sen sijaan, että pidättäytyisivät työstä, soveltavat mielettömästi työsääntöjä, mikä aiheuttaa haittaa ja hidastumista)

• nivellakot (joiden tarkoituksena on muuttaa tuotannon elementtien välisiä toiminnallisia yhteyksiä siten, että työnantajalle aiheutuu mahdollisimman paljon vahinkoa ja lakkoileville maksetaan mahdollisimman vähän palkkaa)

• ajoittainen lakko (työntekijät keskeyttävät työnteon lyhyiksi, epäsäännöllisiksi ajoiksi)

• kiertävä tai shakkilautalakko (organisaation eri työntekijäryhmät tai osastot lakkoilevat vuorotellen)

Mitä tulee lakon syihin, Italiassa voi esiintyä seuraavan tyyppisiä lakkoja.

• Tavallinen lakko (työstä pidättäytyminen taloudellisista tai ammatillisista syistä).

• Poliittinen lakko (pidättäytyminen työstä poliittisista syistä). Ero puhtaan poliittisen lakon ja poliittis-taloudellisen lakon välillä on välttämätön. Ensimmäinen koskee poliittisten valintojen tai yleisten poliittisten suuntausten yleisyyttä ilman tarkkaa taloudellista vaatimusta, kun taas toinen pyrkii saamaan aikaan poliittisia interventioita, jotka koskevat erityisesti työntekijöiden sosioekonomisia oloja. Perustuslakituomioistuin julisti puhtaan poliittisen lakon ensimmäistä kertaa lailliseksi päätöksessään nro 123/1962. Tuomioistuimen mukaan juuri lakon "taloudelliset tavoitteet" mahdollistavat sen, että puhtaasti poliittinen lakko on pelkkä työntekijän vapaus ja poliittis-taloudellinen lakko työntekijän oikeutena.

• Myötätuntolakko (pidättäytyminen työstä solidaarisuudesta muita työntekijäryhmiä kohtaan, joiden kanssa on yhteisiä etuja, tai yksittäisen työntekijän kanssa). Laissa nro 146/1990 säädetään lakko-oikeudesta keskeisissä julkisissa palveluissa riippumatta siitä, tarjoaako niitä julkinen hallinto vai yksityiset yritykset. Keskeisiä julkisia palveluja ovat palvelut, joilla varmistetaan perustuslaissa suojatut oikeudet (kuten oikeus koulutukseen, terveyteen, yleiseen turvallisuuteen ja liikkuvuuteen) tai yleinen järjestys ja yleiset edut. Niitä ovat esimerkiksi paikallisliikenne, pelastuspalvelut, sairaalat, palokunta, infrastruktuuripalvelut, koulujen loppukokeet. Yleisiä kriteereitä ovat, että lakon julistamisen yhteydessä on noudatettava ilmoitusaikaa ja että näissä palveluissa on varmistettava vähimmäispalvelut, jotta lakko-oikeuden käyttö ja muut suojatut oikeudet tai edut voidaan tasapainottaa. Vähimmäispalvelut voidaan vahvistaa työehtosopimuksissa tai laissa. Perustettiin erityinen kansallinen lautakunta lakko-oikeutta koskevan lain soveltamiseksi keskeisissä julkisissa palveluissa (Commissione di garanzia dell'attuazione della legge sullo sciopero nei servizi pubblici essenziali).

Työ- ja sosiaaliministeriön tiedonantoa lakkoja koskevista itse ilmoittamista tiedoista odotetaan.

Virkamieskunnan lakkojen kojelauta on väline, jonka avulla virkamieskunta täyttää lain 146/1990 säännösten mukaisesti velvollisuutensa ilmoittaa kaikki tiedot julkishallinnon kansallisista lakoista, mukaan lukien osallistumistiedot (paikallisia ja/tai alueellisia lakkoja lukuun ottamatta).

• Julkishallintoministeri: Cruscotto degli scioperi nel pubblico impiego

Kollektiiviset riidanratkaisumekanismit

Työriita määritellään kollektiiviseksi, kun se syntyy työnantajajärjestöjen ja ammattiyhdistysten välisestä ristiriidasta.

Työmarkkinasuhteiden ja työmarkkinasuhteiden pääosasto toteuttaa sovittelua työriitatilanteissa ja yleensä kansallisesti merkittävissä yrityskriiseissä, joissa on mukana useilla alueilla sijaitsevia toiminta- ja tuotantoyksiköitä. Pääosasto erityisesti

• suorittaa sovittelutoimintaa kansallisten valvontaelinten vahvistamiseksi ja uusimiseksi

• on toimivaltainen hallinnoimaan yhteisiä tutkintamenettelyjä, jotka ovat tarpeen sosiaaliturvan ja koulutuksen pääosastolle sellaisten hakemusten jättämiseksi, jotka koskevat ylimääräisten palkanlisähoitojen hyväksymistä yrityssaneerauksiin ja kriiseihin

• on toimivaltainen toteuttamaan lain nro 223/1991 mukaisten joukkoirtisanomismenettelyjen hallinnollisen vaiheen

Lisätietoja työehtokiistoista on työ- ja sosiaaliministeriössä (päivätty a) ja lisätietoja työmarkkinasuhteiden ja työmarkkinasuhteiden pääosastosta työ- ja sosiaaliministeriössä (päivätty b).

Yksittäiset riidanratkaisumekanismit

Italian oikeusjärjestelmässä työtuomari nimeää kuhunkin yleiseen tuomioistuimeen ensimmäisenä oikeusasteena erikoistuneen jaoston (työtuomioistuimet), toisen oikeusasteen muutoksenhakutuomioistuimeen ja korkeimman kassaatiotuomioistuimen laillisuusvalvontaan erikoistuneen jaoston (työtuomioistuimet), jolla on toimivalta ratkaista työoikeuteen ja sosiaaliturvaan liittyvät asiat.

Tuomioistuimen päätösten lisäksi yksittäisiä työsuhteita koskevat riidat voidaan ratkaista myös sovittelumenettelyllä: laissa säädetyn menettelyn mukaan päätökset voi tehdä sovittelulautakunta, jonka puheenjohtajana toimii alueellisesti toimivaltaisen maakunnan työvoimaosaston johtaja ja joka koostuu työntekijöiden ja työnantajien edustajista. Tämän riidanratkaisuvälineen tarkoituksena oli keventää työtuomioistuinten työtaakkaa ja lyhentää niiden menettelyjen viivästyksiä.

Lisäksi toinen varsin yleinen sovittelumuoto tapahtuu käytännössä monissa työehtosopimuksissa määrätyn tasa-arvoisen sovittelutoimikunnan kautta. Ammattiliittojen ja työnantajien edustajat osallistuvat tähän menettelyyn, ja sovittelutehtäviä hoitavan henkilön nimeää se ammattiliitto, johon työntekijä kuuluu.

Vaihtoehtoisten riidanratkaisumekanismien käyttö

Ei ole mahdollista raportoida, kuinka usein vaihtoehtoisia työriitojenratkaisumuotoja käytetään työtuomioistuimiin verrattuna, koska näitä tietoja ei ole saatavilla.