Alankomaiden taustaa

Vuosina 2012–2022 bruttokansantuote (BKT) asukasta kohden kasvoi Alankomaissa 14,24 prosenttia, kun keskimääräinen BKT kasvoi 15,29 prosenttia EU27:ssä. Vuonna 2022 Alankomaiden kokonaistyöttömyys pysyi selvästi EU:n keskiarvon alapuolella, 3,5 prosenttia, ja myös sekä miesten että naisten työllisyysaste oli EU:n keskiarvon alapuolella. Suurin ero oli nuorisotyöttömyysasteessa, joka oli vain 7,6 prosenttia, kun se EU27:ssä oli 14,5 prosenttia. Alankomaiden työllisyysaste nousi vuosina 2012–2022 3,2 prosenttiyksikköä, kun taas nuorisotyöllisyys kasvoi 2,6 prosenttiyksikköä.

Vaikka työttömyys on laskenut (3,5 % vuonna 2022) alle talouskriisin aikana havaitun työttömyystason, Alankomaiden työmarkkinat eivät ole vailla haasteita (de Volkskrant, 2018). Työmarkkinoille on ominaista joustavien ja vakituisten työsopimusten suuri osuus, mutta niiden sanotaan olevan dynaamisia.

Työmarkkinoiden lisäpiirre on se, että tietyillä aloilla Alankomaissa on työvoimapulaa tai se on matkalla kohti työvoimapulaa. Näitä ovat terveydenhuolto- ja hoiva-alat, liikenneala ja koulutusala.

Työllisyyttä ja työmarkkinasuhteita säännellään pääasiassa lailla, lukuun ottamatta työtaistelutoimia (joita säännellään vain oikeuskäytännössä). Tärkeimmät säädökset ovat seuraavat:

• Siviililain 7 osa (koskee yksittäisiä työsopimuksia) (voimassa vuodesta 1992)

• työehtosopimuslaki (voimassa vuodesta 1927)

• laki työehtosopimusten voimassaolon jatkamisesta (voimassa vuodesta 1937)

• työaikalaki (muutettu 2007)

• yritysneuvostolaki (voimassa vuodesta 1950, mutta nykyisessä muodossaan lähinnä vuodesta 1979)

EU:n direktiivit (esimerkiksi yhdenvertaista kohtelua, joukkovähentämisiä tai yritysten luovutuksia koskevat direktiivit) pannaan täytäntöön säädöksillä.

Vuonna 2018 neuvoteltiin ja kuultiin työmarkkinoiden tasapainottamista koskevasta laista. Tämä laki, tasapainoisia työmarkkinoita koskeva laki (Wet Arbeidsmarkt in Balans, WAB), sisältää joukon pieniä toimenpiteitä, joilla tasapainotetaan vakituisten ja määräaikaisten työsopimusten määrää ja viime kädessä tehdään Alankomaiden työmarkkinoista dynaamisempia. Tammikuussa 2020 WAB:n mukaisia erilaisia määräyksiä ja lakeja alettiin panna täytäntöön. Elokuussa 2022 pantiin täytäntöön EU:n direktiivi avoimista ja ennakoitavista työehdoista (direktiivi (EU) 2019/1152). Direktiivissä säädetään vähimmäisvaatimuksista, jotka työnantajien on täytettävä työehtoja tarjotessaan.

Yksilöllisiin ja kollektiivisiin työsuhteisiin liittyvissä kysymyksissä oikeudellinen ympäristö on ollut melko vakaa yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: vuonna 1996 annettua joustavuutta ja turvallisuutta koskevaa lakia. Edustusta ja työmarkkinaosapuolia koskevia virallisia lakeja ei ole olemassa. Alakohtaisia työmarkkinaosapuolia on olemassa, ja ne tekevät kahdenvälisiä työehtosopimuksia. Jotta niitä voitaisiin soveltaa koko alaan, sosiaali- ja työministeriö (Ministerie van Sociale Zaken en Werkgelegenheid) tutkii sopimukset ja julistaa ne yleisesti sitoviksi koko alaa koskeviksi. Kansallisen tason työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun osalta kansalliset monialaiset työmarkkinaosapuolet voivat tehdä työehtosopimuksia kolmikantaisen elimen, sosiaali- ja talousneuvoston (Sociaal Economische Raad, SER). Tämä elin ja sen rooli perustettiin sosiaali- ja talousneuvostolailla.

Toisen maailmansodan jälkeen kansallisesta tasosta on tullut erittäin tärkeä Alankomaiden työmarkkinasuhteissa, kun perustettiin kolmikantainen SER ja kaksikantainen työsäätiö (Stichting van de Arbeid, STVDA).

Vuodesta 1982 lähtien (jolloin hallitus ja työmarkkinaosapuolet solmivat Wassenaarin sopimuksen, jossa työnantajat suostuivat työajan lyhentämiseen vastineeksi ammattiliittojen maltillisista palkoista) Alankomaiden työmarkkinasuhteet ovat yleisesti ottaen olleet melko vakaat.

COVID-19-pandemia vaikutti työmarkkinoihin monin tavoin. Tarjontapuolella pandemian aikana osa työntekijöistä jäi varhaiseläkkeelle, heistä tuli pysyvästi työkyvyttömiä tai jopa kuolivat. Lisäksi sulkujen vuoksi monet työntekijät asianomaisilla aloilla (kuten hotelli- ja ravintola-ala ja kulttuuri, urheilu ja virkistys) menivät töihin muille aloille. Jotkut heistä eivät palanneet pandemiaa edeltävälle sektorilleen. Tämä voi johtua siitä, että heidän uusi työnsä tarjosi paremmat työolot tai -ehdot. Lisäksi korkeat poissaolot (osittain covid-19-pandemian jälkivaikutusten ja työvoimapulan aiheuttaman suuren työmäärän vuoksi) ovat myös vähentäneet työvoiman tarjontaa. Kysyntäpuolella useat alat olivat kuromassa kiinni, mikä johti (tilapäiseen) lisähenkilöstön tarpeeseen. Ammattiliitot vastasivat tähän vaatimalla palkankorotuksia heti pandemian jälkeen erityisesti aloilla, joilla on työvoimapulaa.

Ammattiliitoilla ja työnantajilla on vahva asema kansallisella tasolla. Työehtosopimusneuvottelujen hallitseva taso on alakohtainen taso. Ammattiliittojen läsnäolo yritystasolla on (joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta) melko heikkoa.

Kuten useimmissa EU-maissa, aktiivisiin työntekijöihin perustuva järjestäytymistiheys on vähentynyt Alankomaissa noin 13 prosenttiin. Työehtosopimusneuvottelujen kattavuus on edelleen korkea (noin 73 prosenttia), ja se on hajautunut jonkin verran erityisesti työaikakysymyksissä. Lakkojen määrä on edelleen alhainen kansainvälisesti vertailtuna.