Työehtosopimusneuvottelut Alankomaissa

Alankomaissa vallitseva neuvottelutaso on alakohtainen taso, ja monilla suurilla yrityksillä on oma yrityssopimus. Ammattiliittojen institutionaalisten ominaisuuksien, palkanmuodostuksen, valtion interventioiden ja sosiaalisten sopimusten (ICTWSS) tietokannan (OECD ja AIAS, 2021) mukaan kattavuus oli vuosina 2008–2010 noin 84 prosenttia. Koko julkiselle sektorille ei ole olemassa työehtosopimuksia. Alakohtaisia työehtosopimuksia on kuitenkin 15 (jotka kattavat muun muassa valtionhallinnon, aluehallinnon, kunnallishallinnon, maanpuolustuksen ja poliisin).

Sosiaali- ja elinkeinoministeriö julistaa monet alakohtaiset sopimukset yleissitoviksi kaikille alan yrityksille. Alakohtaisia sopimuksia voidaan yhä useammin pitää puitejärjestelyinä, joita sitten kehitetään ja pannaan täytäntöön yritystasolla (joko ammattiliitot tai yritysneuvostot). Työehtosopimuksen päättymisen jälkeen sisältö pysyy pääsääntöisesti voimassa, jos sopimuksen allekirjoittaneeseen ammattiliittoon tai työnantajajärjestöön kuuluville työntekijöille ja työnantajille ei ole uutta sopimusta. Sopimus ei kuitenkaan ole enää alaa yleisesti sitova, jos sen voimassaolo on päättynyt, ja vaikka yritykset voivat periaatteessa vapaasti poiketa sopimuksista, on epäselvää, missä määrin se käytännössä tapahtuu.

Covid-19-kriisin alettua vuoden 2020 alussa työehtosopimuksista on neuvoteltu paljon vähemmän. Monet vuonna 2020 tehdyistä ja voimaan tulleista sopimuksista oli neuvoteltu vuonna 2019 ja alkaneet vuonna 2020. Osa työehtosopimuksista jäädytettiin vuodeksi 2020, ja liitot ja työnantajat suostuivat säilyttämään virallisesti päättyneen työehtosopimuksen määräykset.

Alla olevassa taulukossa esitetään eurooppalaisen yritystutkimuksen luvut, jotka osoittavat työntekijöiden kattavuuden kaikilla tasoilla, ja vuonna 2013 neuvottelujen kokonaiskattavuus oli 79 prosenttia. Sosiaali- ja työministeriön toisessa sarakkeessa esittämät luvut ovat samanlaisia neuvottelujen yleisen kattavuuden osalta, mutta osoittavat erilaisen kuvan alakohtaisella tasolla, joka on hallitseva Alankomaissa. Tämä johtuu osittain työehtosopimusten jatkamismekanismista, joka lisää sektoritasoa noin 13 prosenttiyksikköä. On myös huomattava, että kussakin lähteessä käytetään erilaisia menetelmiä (eurooppalainen yritystutkimus sallii useita vastauksia, kun taas kansallinen lähde sallii vain yhden vastauksen), mikä vaikeuttaa eri tasojen suoraa vertailua.

Työntekijöiden työehtosopimusneuvottelujen kattavuus

Huomautus: ei saatavilla, ei saatavilla.

Lähteet: Eurofound, European Company Survey 2013/2019 (mukaan lukien yksityisen sektorin yritykset, joissa on yli 10 työntekijän toimipaikkoja (NACE-koodit B–S), kyselyn kysymys oli monivalintakysymys ja useat vastaukset olivat mahdollisia). Eurostat [earn_ses10_01], [earn_ses14_01], [earn_ses18_01] (mukaan lukien yritykset, joissa on yli 10 työntekijää (NACE-koodit B–S, lukuun ottamatta O:ta), jossa on yksi vastaus kullekin paikalliselle yksikölle; OECD ja AIAS, 2021; CBS, 2022a.

Tärkein viimeaikainen trendi työehtosopimusneuvotteluissa on neuvottelukierrosten keston pidentyminen. Neuvotteluista on tullut vaikeampia ja siksi pitkittyneitä. Joskus sopimuksen päättymisen ja uuden sopimuksen alkamispäivän välillä on pitkä aika. Toinen viime aikoina ajankohtainen kysymys on neuvottelut sopimuksista, joita FNV ei ole allekirjoittanut. Nämä suuntaukset eivät kuitenkaan ole johtaneet rajuihin muutoksiin kokonaiskattavuudessa, sillä luvut laskivat vain hieman vuosina 2014–2021 (CBS, 2022a) On pidettävä mielessä, että itsenäisten ammatinharjoittajien osuus kasvaa, sillä ne eivät kuulu sopimusten piiriin.

Alankomaissa työelämän perusolosuhteita säännellään lailla, ja työehtosopimukset voivat perustua näihin määräyksiin. Työaikaa ja vähimmäispalkkoja koskevia lakeja on olemassa, ja ne on säilytettävä vähimmäisvaatimuksena alakohtaisissa sopimuksissa. Alakohtainen taso on hallitseva Alankomaissa, mutta monilla suurilla yrityksillä on yritystason sopimuksia.

Työehtosopimusneuvottelujen tasot, 2022

Artikulaatio

Kansallisella tasolla työmarkkinaosapuolet voivat antaa suosituksia sopimusosapuolille, mutta tämä on yhä vähemmän tärkeää. Alakohtaisen tason ja yritystason välillä voi olla yhteyksiä, ja alakohtaiset sopimukset ovat yhä useammin luonteeltaan puitejärjestelyjä, jotka jättävät jonkin verran tilaa poikkeamiselle ja tarkennuksille yritystasolla, erityisesti työajan osalta.

Perinteisesti neuvotteluja käytiin vuoden ensimmäisinä kuukausina. "Tavallista" kaavaa ei kuitenkaan ole enää olemassa.

Koska suurin osa työmarkkinaosapuolten vuoropuhelusta käydään alakohtaisella tasolla, keskitettyä koordinointia ei juurikaan ole. Näin ollen koordinointi on Alankomaissa suhteellisen heikkoa. Liitot voivat antaa suosituksia, mutta ne eivät ole sitovia. Työnantajat vaativat vähemmän koordinointia ja pyytävät ammattiliittoja ottamaan paremmin huomioon alojen ja yritysten väliset erot. Kaavaneuvotteluja ei ole, vaikka perinteisesti joitakin sopimuksia (kuten metallialan sopimuksia) pidetään tärkeämpinä (suunnannäyttäjinä) kuin toisia.

Alakohtaiset työehtosopimukset voidaan julistaa yleisesti sitoviksi enintään kahdeksi vuodeksi tai viideksi vuodeksi, jos niillä säännellään yhteisiä rahastoja (esimerkiksi eläkkeitä tai koulutusta varten). Vain tietyntyyppisistä säännöksistä voidaan tehdä yleisesti sitovia. Työehtosopimuksissa erotetaan toisistaan normatiiviset (tai aineelliset) lausekkeet ja velvoitelausekkeet (tai menettelylausekkeet). Normatiivisilla lausekkeilla säännellään muun muassa palkkaa, työaikaa ja muita työehtoja, ja sosiaali- ja työministeri voi laajentaa ne koskemaan kaikkia kyseisen alan työnantajia ja työntekijöitä riippumatta siitä, ovatko he jonkin allekirjoittajapuolen jäseniä vai eivät. Velvoitelausekkeissa määritellään sopimuspuolten keskinäiset oikeudet ja velvollisuudet sopimuksen täytäntöönpanon yhteydessä, eikä niistä saa tehdä yleisesti sitovia.

Jotkin yritykset noudattavat vapaaehtoisesti alakohtaisia sopimuksia ilman, että ne sitovat niitä.

Kun työehtosopimus päättyy ja se on julistettu yleisesti tai yleisesti sitovaksi, vain allekirjoittajaosapuolten on noudatettava lausekkeita, kunnes uusi sopimus on tehty. Muut alan työntekijät ja työnantajat voivat lähtökohtaisesti poiketa säännöksistä, kunnes uusi sopimus on laadittu.

Useimmat sopimukset sisältävät lausekkeita, jotka sallivat poikkeamisen yleisessä merkityksessä: yritykset voivat pyytää sopimuspuolilta vapautusta. Näin tapahtui aiemmin vain hyvin harvoin, mutta tämän mekanismin käyttö näyttää lisääntyneen COVID-19-pandemian jälkeen. Tämäntyyppisten poikkeusten yleisyydestä ei kuitenkaan ole olemassa lukuja. Pidennystapauksessa yritykset voivat pyytää sosiaali- ja työministeriöltä vapautusta. Tämä ei ole kovin yleistä, ja ministeriö on melko rajoittava poikkeusten myöntämisessä.

Työehtosopimuksista poikkeamisen osalta työnantaja voi pääsääntöisesti poiketa työehtosopimuksesta, jos poikkeaminen on jollakin tavalla edullisempi yhdelle tai useammalle työntekijälle. Poikkeamia työehtosopimuksista, jotka asettavat yhden tai useamman työntekijän epäedulliseen asemaan, ei pidetä pätevinä (De Unie, päivätty).

Työehtosopimukset pysyvät voimassa voimassaolon päätyttyä, mutta muodollisesti vain allekirjoittajaosapuolille. Niiden osapuolten osalta, jotka eivät ole allekirjoittaneet, jatketut sopimukset päättyvät periaatteessa. Käytännössä kaikki osapuolet pitävät kiinni sopimuksesta, kunnes uusi sopimus tulee voimaan. Tästä on tullut entistä tärkeämpää viime vuosina, kun neuvotteluprosessista on tullut vaikeampaa ja aikaa vievämpää kriisin jälkeen. Useissa tapauksissa viivästyksiä on ollut jopa kaksi vuotta.

Alankomaissa on työehtosopimuksiin sisältyviä rauhanlausekkeita, mutta niistä ei ole määrällistä tietoa. Katso kohta "Oikeudelliset näkökohdat".

rauhanlausekkeet (vredesplicht) keskittyvät yleensä siihen, että työehtosopimuksen voimassaoloaikana työntekijöiden ei pitäisi ryhtyä häiritseviin toimiin työnantajaansa kohtaan. Tähän sisältyy esimerkiksi lakkojen pitäminen.

Alankomaissa on satoja voimassa olevia alakohtaisia työehtosopimuksia. Tarkasteltaessa kolmen alan sopimuksia otoksena rauhanlausekkeita ei nimenomaisesti mainittu. Näyttää siltä, että nämä lausekkeet eivät ole kovin yleisiä Alankomaissa. Syynä tähän voi olla se, että yleinen käytäntö on olla lakkoilematta työehtosopimuksen voimassaoloaikana.

Sosiaali- ja työministeriö ylläpitää yleiskatsausta Alankomaissa voimassa olevista työehtosopimuksista. Palkan ja työajan lisäksi siinä käsitellään myös muita sopimuksissa tärkeitä asioita. Nämä sisältävät:

• sairaus- ja työttömyyspalkka, mukaan lukien se, missä määrin työehtosopimuksissa on määräyksiä lakisääteisten vähimmäisetuuksien lisäksi maksettavasta palkasta, mikä on erityisen tärkeää sairauden ja työkyvyttömyyden tapauksessa; työnantaja maksaa vähintään 70 prosenttia palkasta kahden ensimmäisen sairausvuoden aikana, mutta monissa sopimuksissa tämä taso nostetaan 100 prosenttiin ensimmäisen vuoden aikana

• työllistettävyys ja elinikäinen oppiminen

• Muuttuva palkka

• alhaisimmat palkka-asteikot

• määräaikaiset työsopimukset

Osa julkisimmista lakoista vuosina 2017 ja 2018 järjestettiin työpaineen ja palkkauksen vuoksi. Julkisessa liikenteessä sekä poliiseille, postityöntekijöille ja peruskoulun opettajille palkkaan liittyvä työpaine oli keskeinen teema. Tämä suuntaus jatkui vuonna 2019 ja johti laajamittaisiin lakkoihin terveydenhuoltoalalla (erityisesti sairaanhoitajien ja hoitotyöntekijöiden osalta) sekä opettajien ja kouluttajien keskuudessa perus- ja toisen asteen koulutuksessa.