Espanjan taustaa

Miesten työttömyys väheni 13,3 prosenttiyksikköä vuodesta 2012 vuoteen 2022. Nuorisotyöttömyys pysyi korkeana, 29,8 prosentissa vuonna 2022, kun EU:n keskiarvo samana vuonna oli 14,5 prosenttia. Kokonaistyöllisyysaste vuonna 2022 oli 74 prosenttia, mikä on lähellä EU27:n tasoa (74,5 prosenttia). Nuorisotyöllisyysluvut laskivat vuosina 2012–2022 (6,3 prosenttiyksikköä) ja olivat 32,7 prosenttia vuonna 2022, kun EU:n keskiarvo samana vuonna oli 40,7 prosenttia. Pandemia vaikutti eniten nuorisotyöttömyyteen. Vuonna 2021 se kasvoi 5,8 prosenttiyksikköä edelliseen vuoteen verrattuna. Pandemian alkuvaikutusten jälkeen Espanjan bruttokansantuote kasvoi vuonna 2021 5 prosenttia, mikä on suurin kasvu sitten vuoden 2000 Espanjan kansallisen tilastolaitoksen mukaan. Taloudellisen toimeliaisuuden kasvua vauhditti palvelusektorin elpyminen, joka nosti työllisyysasteen pandemiaa edeltävälle tasolle. Viimeisimmät talous- ja työllisyysindikaattorit osoittavat kuitenkin hidastumisen merkkejä erityisesti valmistus- ja maataloussektoreilla. Merkittävin työmarkkinoiden kehitys vuonna 2022 oli määräaikaisten työsuhteiden jyrkkä väheneminen (27,7 %) vuoden viimeisellä neljänneksellä vuoden 2021 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja vakituisten työntekijöiden määrän kasvu lähes 13 %. Tätä kehitystä selittää vuoden 2021 työmarkkinauudistuksen voimaantulo, joka rajasi määräaikaisten työsuhteiden käytön selvästi tiettyihin olosuhteisiin ja tiukensi määräaikaisten työsopimusten vilpillisen käytön seuraamuksia.

Yksityisten työntekijöiden tärkein työlainsäädäntö on työntekijöiden asema (laki 8/1980). Perussäännössä säännellään myös työehtosopimusneuvotteluja koskevia kysymyksiä (mekanismit, joilla säännellään kollektiivisen palkanmuodostuksen eri tasojen välistä koordinointia, opt-out-lausekkeet ja -ehdot jne.). Sitä on muutettu erilaisilla kuninkaallisilla asetuksilla ja laeilla. Viimeisin laki, jolla muutettiin lain tärkeitä osia, oli 6. heinäkuuta annettu laki 3/2012.

Julkisten työntekijöiden tärkein työlainsäädäntö on julkisten työntekijöiden perussääntö (laki 7/2007).

Ammattiliittojen sääntelyä ja edustavuutta säännellään ammattiyhdistysvapauden orgaanisella lailla (laki 11/1985).

Suurin muutos työsuhteiden oikeudellisessa kehyksessä vuonna 2022 oli 28. joulukuuta annetun lain 32/2021 täytäntöönpano kiireellisistä toimenpiteistä työelämän uudistamiseksi, työllisyyden vakauden takaamiseksi ja työmarkkinoiden muutokseksi. Työmarkkinaosapuolet sopivat uudesta asetuksesta ennen kuin se kirjattiin lainsäädäntöön. Uudistus toi mukanaan merkittäviä lakimuutoksia kolmessa eri ulottuvuudessa. Ensinnäkin laki rajoitti tilapäisen palkkaamisen tilanteisiin, joissa tuotanto edellyttää lisätyöntekijöitä tai joissa työntekijät on korvattava. Toiseksi laki palautti työehtosopimuksiin ultraaktiivisuuden periaatteen sekä alakohtaisten työehtosopimusneuvottelujen yleisyyden palkkakysymyksissä yritystason sopimuksiin nähden. Näillä toimenpiteillä kumotaan vuoden 2012 työmarkkinauudistuksessa hyväksytyt kiistanalaisimmat muutokset. Kolmanneksi lailla on otettu käyttöön uusi mekanismi, joka mahdollistaa yritysten sisäisen joustavuuden työajan lyhentämisjärjestelyjen avulla kriisien tai rakenneuudistusten aikana.

Espanjan työmarkkinasuhteisiin vaikuttivat 1980-luvulla poliittinen siirtyminen diktatuurista demokratiaan sekä teollisuuden ja talouden nykyaikaistamisprosessi, jonka tarkoituksena oli valmistaa maata sen yhdentymiseen Euroopan yhteisöön. Siirtymäkauden ensimmäisinä vuosina (1978–1982) ammattiliitot hyväksyivät maltillisen palkkakehityksen vastineeksi institutionaalisesta tunnustamisesta ja sosiaalisten oikeuksien ja työntekijöiden oikeuksien kehittämisestä edelleen. Lisäksi he kannattivat työehtosopimusneuvottelujen jonkinasteista koordinointia ja keskittämistä. Noina vuosina vakiintunut työehtosopimusneuvottelurakenne on edelleen olemassa, ja sille on ominaista monitasoiset neuvottelut, joissa neuvotteluja käydään alakohtaisella, maakunnallisella ja yritystasolla.

Vuosina 1986-1997 "yhteiskunnallisen yhteisymmärryksen" kriisi heikensi työehtosopimusneuvotteluja. Suurimmat ongelmat tuolloin olivat koordinoinnin puute ja työehtosopimusneuvottelujen heikko uusiminen.

Vuoden 1997 jälkeen työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu elpyi talouden ja työllisyyden kasvun aikana. Vuosina 1997–2008 tehtiin erilaisia kolmikantasopimuksia. Lisäksi työmarkkinaosapuolet alkoivat tehdä vuosittaisia kahdenvälisiä huippusopimuksia työehtosopimusneuvotteluista. Näillä sopimuksilla on tärkeä rooli työehtosopimusneuvottelujen koordinoinnissa Espanjassa. Vuonna 2008 alkanut talouskriisi on vaikuttanut voimakkaasti työmarkkinasuhteisiin. Espanjan järjestelmä kesti talouskriisin vaikutukset suhteellisen hyvin ensimmäisinä vuosina, mutta tilanne muuttui dramaattisesti vuoden 2011 jälkeen, kun hallitus hyväksyi kaksi tärkeää työehtosopimusneuvottelusääntöihin liittyvää uudistusta. Molemmissa uudistuksissa näytti hyväksyvän EU:n ja Espanjan eri instituutioiden laatiman yhteisen diagnoosin, jossa Espanjan työehtosopimusneuvotteluja syytettiin liian jäykäksi, mikä esti yrityksiä muuttamasta työjärjestelyjä sopeutuakseen shokkeihin. Viimeisin, vuonna 2012 hyväksytty uudistus on vaikuttanut joihinkin Espanjan työehtosopimusneuvottelujärjestelmän tärkeimpiin ulottuvuuksiin (ultraaktiivisuus, yritystason sopimusten hallitsevuus jne.). Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että työmarkkinauudistukset ovat vaikuttaneet sisäiseen devalvaatioprosessiin ja reaalipalkkojen laskuun, jotka eivät ole vielä palanneet kriisiä edeltäneelle tasolle. Kriisin ja säästötoimien täytäntöönpanon aikana työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu katkesi. Se alkoi toipua vasta vuonna 2016. Työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun rooli on elpynyt erityisesti vuodesta 2018 lähtien, kun allekirjoitettiin kolmikantasopimuksia ja kahdenvälisiä sopimuksia, joilla pyritään kumoamaan joitakin talouskriisin kielteisiä vaikutuksia, ja se sai vauhtia vuonna 2019.

Covid-19-pandemian vaikutus Espanjan talouteen ja työmarkkinoihin edellytti hallituksen ja työmarkkinaosapuolten tiivistä yhteistyötä vaikutusten lieventämiseksi ensimmäisenä vuonna. Tämän seurauksena työmarkkinaosapuolten vuoropuhelulla on ollut keskeinen rooli päätettäessä keskeisistä välineistä, joilla vähennetään kielteisiä vaikutuksia työmarkkinoihin ja työsuhteisiin, mutta myös säännellään työelämän tärkeitä näkökohtia, kuten etätyötä. Kaikista neuvotelluista ja toteutetuista politiikkatoimista erityistä huomiota ansaitsee kriisin alkuvaiheessa sovittujen lomautusten ja työmäärän vähentämistä koskevien ehtojen laajentaminen. Pandemian aikana saatujen kokemusten mukaan on kehitetty uusia politiikkatoimia, joilla pyritään minimoimaan tulevien kriisien riskit työmarkkinoilla.