Työehtosopimusneuvottelut Suomessa

Työehtosopimusneuvotteluja on Suomessa yleensä käyty kolmella tasolla: kansallisella, teollisella ja yrityksellä. Osana maan kolmikantaperinnettä huipputason työmarkkinaosapuolet ovat käyneet vuoropuhelua hallituksen kanssa neuvotellakseen palkkoja ja työehtoja koskevista kansallisista puitesopimuksista. Kansalliset keskustason sopimukset ovat sitten olleet perustana neuvotteluille alakohtaisella tasolla – vallitsevalla tasolla siinä mielessä, että alakohtaiset sopimukset ovat työsopimusten oikeudellisesti täytäntöönpanokelpoinen perusta. Alakohtaisissa sopimuksissa voidaan siirtää joitakin asioita paikallisesti neuvoteltaviksi yritystason sopimuksissa. Viime vuosina on havaittu suuntausta kohti enemmän paikallista sopimista, vaikka hajauttaminen tapahtuu kansallisten ja alakohtaisten neuvottelujen asettamissa rajoissa (Asplund, 2007; Sippola, 2012). Kun tärkein huipputason työnantajajärjestö EK vetäytyi keskustason sopimisesta vuonna 2016, hajauttaminen todennäköisesti lisääntyy tulevaisuudessa. Vuosien 2017–2018 ja 2019–2020 työehtosopimuskierrokset käytiin siis suoraan sektoritasolla ilman edeltävää keskustason sopimusta.

Palkkaneuvottelujen kattavuus

Suomalaiselle työehtosopimusjärjestelmälle on ominaista 1970-luvulta lähtien voimassa ollut yleisen sitovuuden periaate. Tämän periaatteen mukaan työnantajien, jotka eivät ole mukana työehtosopimusneuvotteluissa tai jotka eivät ole allekirjoittaneet työehtosopimusta, on noudatettava alaansa edustavaa valtakunnallista alakohtaista työehtosopimusta. Vuonna 2001 tuli voimaan yleissitovien työehtosopimusten "vahvistusmenettely". Sosiaali- ja terveysministeriön alainen erityistoimikunta vahvistaa sopimusten yleisen soveltuvuuden. Alakohtainen sopimus on yleispätevä, jos sen voidaan katsoa edustavan kyseistä alaa. Työnantajapuoli on viime vuosina edistänyt yleisen sovellettavuuden heikentämistä.

Yleissovellettavuudesta johtuen työehtosopimusneuvottelujen kattavuusaste on Suomessa korkea, ja kattavuusaste on viimeisimpien saatavilla olevien tietojen mukaan kaikilla tasoilla noin 89 % (Ahtiainen, 2019).

Työehtosopimusneuvottelujen kattavuus kaikilla tasoilla

Huom.:* Niiden työntekijöiden prosenttiosuus, jotka työskentelevät paikallisissa yksiköissä, joissa yli 50 % työntekijöistä kuuluu työehtosopimuksen piiriin, verrattuna tutkimukseen osallistuneiden työntekijöiden kokonaismäärään. ** Työehtosopimusten piiriin kuuluvien työntekijöiden osuus.

Lähteet: Eurofound, European Company Survey 2013 ja 2019 (mukaan lukien yksityisen sektorin yritykset, joiden toimipaikkoja on >10 työntekijää ((NACE-koodit B–S), tutkimuksen kysymys oli monivalintakysymys ja useat vastaukset olivat mahdollisia); Eurostat [earn_ses10_01], [earn_ses14_01], [earn_ses18_01], palkkarakennetutkimus 2010, 2014 ja 2018 (mukaan lukien >10 työntekijän yritykset (NACE-koodit B–S, pois lukien O), yksi vastaus kullekin paikalliselle yksikölle)

Koska suomalainen työehtosopimusjärjestelmä on perinteisesti vahvasti keskitetty, kansallisen tason sopiminen on ollut tärkein taso palkkojen ja työajan muutosten puitteiden asettamisessa. Tärkeimmän huipputason työnantajaorganisaation vetäytyminen keskustason neuvotteluista vuonna 2016 vaikuttaa kuitenkin oletettavasti neuvottelutasoihin. Palkkoja ja työaikaa koskevat yksityiskohdat sovitaan alemman tason sopimuksissa. Alakohtaiset sopimukset muodostavat työsopimusten oikeudellisesti täytäntöönpanokelpoisen perustan (Asplund, 2007).

Yksi Sanna Marinin hallitusohjelmaan sisältyvistä toimenpiteistä on paikallisen sopimisen lisääminen (Valtioneuvosto, 2019). Tähän mennessä merkittävin osoitus suomalaisen sopimisjärjestelmän hajauttamisesta on ollut vuonna 2020 annettu ilmoitus Metsäteollisuus ry:n siirtymisestä paikalliseen sopimiseen.

Työehtosopimusneuvottelujen tasot, 2022

Perinteisesti kansallisen tason sopimus asettaa riittävän monen toimialajärjestön hyväksynnän jälkeen vähimmäisehdot palkanmuutoksille ja työajalle. Näitä suuntaviivoja on sitten noudatettava alakohtaisissa sopimuksissa. Yritystason sopimukset puolestaan on suunniteltava alakohtaisten sopimusten mukaisesti siten, että niiden vaatimukset täyttyvät. Vuoden 2017 jälkeen ei ole neuvoteltu yhtään kansallista sopimusta, ja neuvottelut on aloitettu suoraan alakohtaisella tasolla.

Syksy on kiireisintä aikaa neuvotella uusista työehtosopimuksista Suomessa. Tämä johtuu siitä, että vuodenvaihde (vuoden lopussa tai alussa) on tyypillinen aika uusien työehtosopimusten alkamiselle. Perinteisesti neuvottelukierros alkaa teknologia-alan (mukaan lukien metallintyöstö) työehtosopimuksella, joka toimii jossain määrin muiden alojen tahdinmäärittelysopimuksena. Kolmikantaisen kilpailukykysopimuksen puitteissa vuonna 2016 neuvotellut työehtosopimukset sovittiin vain yhdeksi vuodeksi aiemman tavanomaisemman kahden tai kolmen vuoden sijaan. Vuosien 2017–2018 ja 2019–2020 neuvotteluissa kaksi tai kolme vuotta näyttää jälleen olleen standardi. Vuonna 2022 yleisesti sitovien työehtosopimusten vakiovoimassaoloaika oli kaksi vuotta (Finlex, päivätty).

Ammattiliittojen osalta työehtosopimusjärjestelmää koordinoidaan sekä eri neuvottelutasojen välillä että horisontaalisesti: saman sektorin toimijat viestivät yritys-, toimiala- ja keskusorganisaatiotasolla toimialaan liittyvien etujensa ajamiseksi. Myös horisontaalinen koordinaatio on merkittävää: eri sektoreiden välinen yhteistyö on vahvaa vahvasti keskitetyissä kansallisen tason organisaatioissa. Vuosien 2017–2018 työehtosopimuskierroksella poikkihallinnollinen koordinointi oli kuitenkin haastavampaa, sillä ennen alakohtaisia neuvotteluja ei neuvoteltu keskustason sopimusta.

Vaikka työnantajia edustavat erilaiset etujärjestöt, EK:n työehtosopimusneuvottelut ovat tähän asti olleet olennaisesti koordinoituja. EK:n luovuttua keskusjohtoisesta neuvottelusta vuonna 2016 sillä ei kuitenkaan ole enää yhtä vahvaa roolia koordinaatiossa, vaan se toimii enemmän alustana ja jäsenjärjestöjen tukena.

1970-luvulta lähtien voimassa olleen yleisen sovellettavan periaatteen mukaan alakohtaiset työehtosopimukset ovat yleisesti sitovia ja siten myös alan järjestäytymättömiä työnantajia ja työntekijöitä. Vuonna 2001 tuli voimaan yleissitovien työehtosopimusten vahvistamismenettely. Sosiaali- ja terveysministeriön alainen erityistoimikunta vahvistaa sopimusten yleisen soveltuvuuden. Alakohtainen sopimus on yleispätevä, jos sen voidaan katsoa edustavan kyseistä alaa. Edustavuus tältä osin tarkoittaa, että arviolta yli puolet alan työntekijöistä työskentelee sopimuksen allekirjoittaneiden työnantajien palveluksessa.

Kaiken kaikkiaan työehtosopimuksista poikkeaminen ei ole mahdollista. Ei ole kuitenkaan harvinaista, että alakohtaisiin sopimuksiin sisältyy avauslausekkeita, joiden avulla voidaan sopia tietyistä asioista, kuten työaikajärjestelyistä tai palkoista paikallistasolla, yleensä tietyissä rajoissa.

Kun työehtosopimukset päättyvät ilman uusia sopimuksia, noudatetaan vanhan sopimuksen määräyksiä, kunnes uusi sopimus neuvotellaan. Työsopimuslain mukaan lakko on laillinen vasta, kun sopimuskausi on päättynyt.

Työsopimuslain ja työriitojen sovittelusta annetun lain mukaan työtaistelutoimet ovat sallittuja vain, kun työehtosopimus on päättynyt ja uutta sopimusta ei ole vielä tehty tai kun toimenpiteen syynä on työehtoihin liittymätön asia, kuten poliittisissa lakoissa ja solidaarisuustoimissa. Työehtosopimuksen rauhanlauseke voi olla myös ehdoton ja tällöin myös yhteisvastuutoimet ovat kiellettyjä. Rauhanlausekkeet koskevat ammattiliittoja, työnantajajärjestöjä ja työnantajajärjestöjen jäseniä. Rauhanlausekkeet eivät virallisesti koske yksittäisiä työntekijöitä tai ammattiliiton jäseniä, mutta yksittäisten ammattiliiton jäsenten noudattamatta jättämisellä voi olla seurauksia liitolle.

Voidaan erottaa toisistaan aktiivinen ja passiivinen rauhanvelvoite. Passiivinen rauhanvelvoite kieltää ammattiliittoja ja työnantajajärjestöjä ryhtymästä työtaistelutoimiin, kun taas aktiivinen rauhanvelvoite velvoittaa järjestöt valvomaan rauhaa ja ryhtymään toimenpiteisiin laittomien työtaistelutoimien ehkäisemiseksi ja lopettamiseksi.

Rauhanlausekkeita ei sovelleta, kun työnantajaa sitoo työehtosopimuksen yleissitovuus olematta allekirjoittaneen työnantajajärjestön jäsen.

Suomen työehtosopimusagendalla on laajasti työelämään liittyviä kysymyksiä. Työmarkkinaosapuolten viimeaikainen esiin nostama kysymys on perhevapaiden tasa-arvo. Esimerkiksi yliopistojen työntekijöille on neuvoteltu yhtä monta palkallista vanhempainvapaapäivää molemmille vanhemmille perhevapaauudistuksen mukaisesti vuonna 2022. Tämä on ollut tavoitteena myös muiden toimihenkilöiden työehtosopimusneuvotteluissa (Insinööriliitto, 2021).

Viimeisimmässä keskustason sopimuksessa (kilpailukykysopimus) huipputason järjestöt sopivat edistävänsä seuraavia määräyksiä jäsentensä alakohtaisissa neuvotteluissa:

• sosiaaliturvamaksuvelvollisuuden osan siirtäminen työnantajilta työntekijöille

• julkisen sektorin työntekijöiden lomarahojen 30 prosentin leikkaus vuosille 2017–2019

• suurempi työnantajavastuu irtisanotuista työntekijöistä, mukaan lukien työterveyshuollon saatavuus enintään kuuden kuukauden ajan irtisanomisen jälkeen

• paremmat paikalliset neuvottelumahdollisuudet