Vuosikymmen alhaisia palkkoja: Sosiaalityöntekijät ansaitsevat edelleen noin viidenneksen keskimääräistä vähemmän

Sosiaalipalvelutyö voidaan jakaa sosiaalityön toimintaan ilman majoitusta (esim. kotihoito, varhaiskasvatus) ja laitoshoitoon. Yli kaksi kolmasosaa sosiaalialan työntekijöistä tarjoaa pitkäaikaishoitoa, ja suurin osa lopuista osallistuu varhaiskasvatukseen. Suurin kasvu on tapahtunut sosiaalityön toiminnassa ilman asuntoa, mikä heijastaa jäsenvaltioissa tapahtuneita poliittisia muutoksia, kuten sitä, että ikääntyneet voivat asua pidempään kotona laitoshoidon sijaan. Tämä on linjassa Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin kanssa, jossa korostetaan kotihoidon ja yhteisöpohjaisten palvelujen roolia. Työvoiman väestömäärässä tarkasteltuna reilusti yli kolmannes (38 %) sosiaalipalveluissa työskentelevistä on vähintään 50-vuotiaita, mikä on 4,6 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuonna 2014. Hieman yli neljä viidesosaa (81 %) sosiaalialan työntekijöistä on naisia, mikä on 1,5 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2014, kun alalla on työskennellyt jatkuvasti paljon naisia vuodesta 2008 lähtien (varhaisin vuosi, jolta tietoja on saatavilla).

Jäsenvaltioissa sosiaalipalvelujen työntekijöiden keskipalkka on ollut viime vuosikymmenen aikana noin 20 prosenttia pienempi kuin jäsenvaltioiden talouksien keskipalkka kokonaisuudessaan. Palkkaero pieneni jonkin verran vuodesta 2014 vuoteen 2018, mutta kasvoi jälleen vuodesta 2018 vuoteen 2022 (kaavio 1). Sitä vastoin terveydenhuollossa palkka on ollut jatkuvasti ja yhä enemmän keskimääräistä kansallista palkkaa korkeampi – 11,2 prosenttia vuonna 2014, 17,3 prosenttia vuonna 2018 ja 20,9 prosenttia vuonna 2022.

Siksi ei ole yllättävää, että vuonna 2024 keskimäärin 37 prosenttia sosiaalialan työntekijöistä katsoi, että heille ei maksettu asianmukaisesti työssään tehtyihin ponnisteluihin ja saavutuksiin nähden, kun vastaava luku muiden alojen kuin sosiaalipalvelujen työntekijöistä oli 26 prosenttia. (Nämä havainnot perustuvat Eurofoundin analyysi vuoden 2024 Euroopan työolotutkimuksen (EWCS) tiedoista 23 jäsenvaltiosta, joissa tutkittiin yli 20 sosiaalialan työntekijää. Maat, joissa sosiaalialan työntekijöiden otos oli pienempi (Kypros, Kreikka, Unkari ja Slovakia), jätettiin luotettavuusanalyysin ulkopuolelle.)

Sosiaalialan työntekijöiden palkka vaihtelee esimerkiksi alatoimialan, ammatin/ammatin ja maan mukaan. Laitoshoidossa olevat työntekijät saavat keskimäärin parempaa palkkaa kuin sosiaalityötä tekevät ilman asuntoa (ansaitsevat 18,7 prosenttia vähemmän kuin jäsenvaltioiden talouksissa keskimäärin ja 22,7 prosenttia vähemmän), vaikka palkka laski ensin mainitussa ja nousi jälkimmäisessä vuodesta 2018 vuoteen 2022. Työntekijät ammateissa, jotka vaativat vähän tai ei ollenkaan muodollista koulutusta, ovat huonoimmin palkattuja. Näitä ovat maasta riippuen (sosiaali)hoitajat tai avustajat, lastenhoitajat ja avustavat sairaanhoitajat.

Ammattipätevyyden omaavat työntekijät saavat usein enemmän palkkaa muilla aloilla kuin sosiaalipalveluissa. Esimerkiksi vuonna 2022 terveydenhuollon ammattilaiset (jotka ovat paremmin palkattuja kuin jäsenvaltioiden talouksissa keskimäärin) ansaitsivat 15 prosenttia enemmän kuin sosiaalipalveluissa keskimäärin, mutta 60 prosenttia enemmän kuin muualla keskimäärin. Eurofoundin aiempi tutkimus osoitti myös, että sairaanhoitajat, joilla on sama kokemus ja profiili, saavat yleensä parempaa palkkaa terveydenhuollossa kuin pitkäaikaishoidossa. Parhaiten palkattuja sosiaalityöntekijöitä ovat terapeutit, erikoissairaanhoitajat ja sosiaalityöntekijät. He ovat kuitenkin huonommin palkattuja kuin muiden alojen suhteellisen hyvin palkatut ammattilaiset, ja/tai tällaiset hyvin palkatut ammattilaiset ovat yleisempiä muilla aloilla kuin sosiaalipalveluissa. Tästä on osoituksena se, että kaikkien sosiaalipalvelujen työntekijöiden mediaanipalkan (eli "keskimääräisen luvun") ja kaikkien muiden työntekijöiden mediaanipalkan välinen ero on pienempi kuin keskipalkan .

EU:n yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan vuoden 2018 tiedot osoittavat, että sosiaalipalvelujen työntekijöiden palkat ovat keskimääräistä alhaisemmat kaikissa jäsenvaltioissa ja yli 10 prosenttia kaikissa kolmannessa tapauksessa: Alankomaissa, Itävallassa ja Luxemburgissa (kaavio 2). Kaikki kolme kuuluvat niihin maihin, joissa työmarkkinaosapuolten sopimusten kattavuus on suurin.

Useimmissa jäsenvaltioissa yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan tiedot koskevat vain vähintään 10 työntekijän hoivapalvelujen tarjoajien palveluksessa olevia työntekijöitä. Vaikka useimmat palveluntarjoajat työllistävät alle 10 työntekijää – sekä sosiaalipalvelutehtävissä ilman majoitusta (85 prosenttia) että laitoshoidossa (51 prosenttia) – vähintään 10 työntekijän palveluksessa työskentelevät työntekijät työllistävät suurimman osan työvoimasta: 91 prosenttia ja 98 prosenttia (perustuu Eurofoundin analyysiin Eurostatin yritysrakennetilastoista vuodelta 2022). Yksi työntekijäryhmä, jota nämä tiedot eivät yleensä kata, ovatomestiset hoivatyöntekijät, mukaan lukien kotihoitajat (ne, jotka asuvat hoitamansa henkilön tai hoitavien henkilöiden taloudessa). He kokevat usein alhaisimmat palkat ja huonoimmat työolot.

Sosiaalialan työntekijät asuvat muita työntekijöitä todennäköisemmin kotitalouksissa, joilla on toimeentulovaikeuksia: 31 % vs. 25 % EWCS 2024 -tietojen mukaan. Osa-aikatyö on sosiaalipalveluissa paljon yleisempää kuin useimmilla muilla aloilla. Sosiaalialan työntekijät tekevät siis vähemmän palkallisia työtunteja kuukaudessa, mikä tarkoittaa, että keskimääräisen kuukausipalkan ero muihin työntekijöihin verrattuna on jopa suurempi kuin tuntipalkkaero. Monet sosiaalialan työntekijät voivat ottaa osa-aikaisia tehtäviä vain omien hoitovelvollisuuksiensa vuoksi, kuten lasten tai iäkkäiden sukulaisten vuoksi. Tällaisten työntekijöiden parempi pääsy lastenhoito- ja pitkäaikaishoitopalveluihin voisi antaa heille mahdollisuuden tehdä pidempiä työpäiviä ja siten ansaita enemmän.

Se, onko palkka riittävä vai ei, riippuu siitä, kuinka paljon ihmisten on ansaittava kulujensa kattamiseksi. Asumiskustannukset ovat avainasemassa. Kun hoivapalkat määräytyvät kansallisesti, tämä voi aiheuttaa erityisiä ongelmia työntekijöille, jotka asuvat alueilla, joilla asumiskustannukset ovat korkeat, erityisesti suurissa kaupungeissa, ja joilla ei ole mahdollisuutta sosiaaliseen asuntotuotantoon. Se voi myös osaltaan aiheuttaa työvoimapulaa sosiaalipalveluissa. Asuntopolitiikka voi auttaa, varsinkin kun sen tavoitteena on lisätä tarjontaa uudisrakentamisen avulla, vähentää tyhjiä asuntoja, kunnostaa kiinteistöjä ja yhdistää asuntokanta paremmin työhön ja palveluihin. Muita poliittisia toimenpiteitä, jotka voivat auttaa palkkojen parantamisen ja asumiskustannusten alentamisen lisäksi, ovat energian, lastenhoidon, koulutuksen, liikenteen ja terveydenhuollon kustannusten alentaminen.

Niiden sosiaalipalvelujen työntekijöiden osuus, jotka vuoden 2024 EWCS:ssä mainitsivat "palkat ja työsuhde-edut" yhdeksi kolmesta tärkeimmästä alueesta, joilla he haluaisivat nähdä parannuksia, on varmasti korkea, 68,8 prosenttia, mutta se on vain hieman korkeampi kuin muilla työntekijöillä (68,6 prosenttia). Tämä heijastaa kuitenkin todellisten sosiaalipalvelujen työntekijöiden mielipiteitä, ei niiden työntekijöiden mielipiteitä, jotka ovat päättäneet olla työskentelemättä alalla tai jotka ovat jättäneet sen. Palkka voi siksi olla jopa tärkeämpi tekijä työntekijöiden houkuttelemisessa kuin tämä suhdeluku antaa ymmärtää. Sosiaalityöntekijöiden palkat ovat usein minimipalkan tasolla tai hieman sen yläpuolella. Yleisen vähimmäispalkan korottaminen parantaa siten palkkaolosuhteita muun muassa nostamalla palkkoja vähimmäispalkkojen yläpuolelle.

Poliittisten päättäjien tulisi tarkastella työolojen parantamista pelkän palkan lisäksityöntekijöiden houkuttelemiseksi ja pitämiseksi. Työvoimapulaan puuttuvat toimenpiteet, kuten taloudelliset kannustimet työskennellä eläkeiän jälkeen tai rekrytointikampanjat, ovat teholtaan vähäisiä, jos niihin ei liity työolojen parantamista.

Työterveys ja -turvallisuus, mielenterveys mukaan lukien, on yksi niistä aloista, joilla sosiaalialan työntekijöitä (30,9 %) on parannettava, ja useammat sosiaalialan työntekijät (30,9 %) kuin muut työntekijät (23,4 %). Alalle ominaisiin fyysisiin riskeihin (kuten ihmisten nostamiseen ja tarttuvien aineiden kanssa työskentelyyn ilman riittävää suojaa) on tietenkin puututtava, mutta ala todella erottuu edukseen työntekijöille aiheutuvilla mielenterveysriskeillä, kuten epäsuotuisalla käytöksellä työpaikalla ja emotionaalinen uupumus työstään. Työntekijöiden vaikutusvallan lisääminen työaikatauluihinsa voi auttaa lieventämään muita sosiaalityöntekijöiden kokemia ongelmia.

Työolojen parantaminen voi kuitenkin olla haastavaa. Palvelunkäyttäjän kotona tapahtuvassa sosiaalityön toiminnassa työpaikka on vaikeasti säänneltävä kotiympäristö. Kotihoidon työvoiman nopea kasvu lisää tämän haasteen ratkaisemisen kiireellisyyttä. Joitakin työolojen parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä voi myös olla vaikea sovittaa yhteen haluttujen joustavan hoidon järjestelyjen kanssa. Parempi henkilöstö voi olla osa ratkaisua, jolla parannetaan tiettyjä työoloja, kuten työterveyteen ja -turvallisuuteen, myös mielenterveyteen liittyviä oloja. Tarvittavien työntekijöiden houkuttelemiseksi ja pitämiseksi palveluksessa on kuitenkin ensin parannettava yleisiä työoloja.

On myös tärkeää puuttuanaisten siirtymiseen tälle matalapalkka-alalle muun muassa kyseenalaistamalla hoivastereotypiat jo nuoresta iästä lähtien. Se, että naiset ovat yliedustettuina sosiaalipalvelualalla, tarkoittaa myös sitä, että sosiaalipalvelutyöhön liittyvät mielenterveysongelmat vaikuttavat suhteettomasti naisiin . Alan nopea kasvu edellyttää jälleen enemmän huomiota tähän asiaan, koska huono mielenterveys aiheuttaa merkittäviä sekä rahallisia että ei-rahallisia kustannuksia asianomaisille henkilöille ja koko yhteiskunnalle.

Eurofoundin pitkäaikaishoitoa, terveydenhuoltoa ja varhaiskasvatusta koskevassa vuonna 2026 toteutettavassa hankkeessa tarkastellaan näitä aloja työolojen sekä sosiaalipalvelujen saatavuuden ja laadun kannalta.