Kuka hyötyy tekoälystä, riippuu siitä, miten sitä hallinnoidaan

Tekoälyyn (AI) liittyvä hype ja usein polarisoituneet kertomukset voivat vaikeuttaa ymmärtää, mitä todella tapahtuu. Kaiken hälinän keskellä on helppo sivuuttaa instituutiot ja poliittiset valinnat, jotka vaikuttavat siihen, miten teknologinen muutos etenee ja ketkä siitä hyötyvät.

Äskettäinen Eurofound-tutkimusartikkeli, AI, algoritminen johtaminen ja yhteiskunnan, työn ja työllisyyden muutos – Käsitteiden tutkiminen, asettaa instituutiot tutkimusviitekehyksensä keskiöön tekoälyn ymmärtämiseksi, korostaen, miten taloudellista ja sosiaalista elämää järjestävät säännöt ja järjestelmät muovaavat teknologista muutosta.

Tekoälyn ympärillä oleva institutionaalinen maisema kehittyy. Kun tekoälyyritykset kehittävät yhä tehokkaampia teknologioita, ne tekevät myös päätöksiä siitä, miten näitä teknologioita tulisi arvioida, mitkä riskit ovat hyväksyttäviä ja milloin järjestelmät tulisi ottaa käyttöön. Samaan aikaan hallitukset osallistuvat yhä enemmän, pyrkien arvioimaan, rajoittamaan ja muokkaamaan raja-AI:n kehitystä ja käyttöä.

Yritysten ja hallitusten välinen kehittyvä suhde herättää tärkeitä kysymyksiä siitä, kuka muokkaa tekoälyn kehityssuuntaa ja millä pohjalla. Viimeaikaiset kehitykset, jotka liittyvät Anthropicin ja Yhdysvaltain hallitukseen, tarjoavat hyödyllisen esimerkin.

Ei kauan sitten Clauden takana oleva yritys Anthropic varoitti tekoälyn kehittymisenopens in new tab riskeistä ja vihjasi jopa, että rajaseudun tekoälyn kehitystä saattaisi joutua hidastumaan. Pian tämän jälkeen se kuitenkin julkaisi tähän asti tehokkaimman mallinsa. Eikä tarina päättynyt siihen. Joidenkin mallien pääsyä rajoitettiin myöhemmin Yhdysvaltain hallituksen määräyksen jälkeen väitetyistä turvallisuushuolista, laajempien kiistojen keskellä kehittyneen tekoälyn käytön ehdoista ja turvatoimista.

Anthropic ei ole ainoa, joka päättää itse, miten teknologiansa riskejä tulisi hallita. Esimerkiksi OpenAI keskeytti hiljattain kokeellisen mallin työn sen jälkeen, kun se osoitti kehittyneitä autonomisen hakkerointikykyjä nyt kuuluisassa OpenAI–Hugging Face -tapauksessa.

Samaan aikaan hallitukset osallistuvat näihin päätöksiin yhä suoremmin. Kesäkuussa 2026 Trumpin hallinto antoi toimeenpanomääräyksen, jolla luodaan viitekehys edistyneiden tekoälymallien, mukaan lukien niiden kyberturvallisuuskyvykkyyden, arvioinnille.

Nämä kehitykset vaikeuttavat tuttua vastakkainasettelua, jota sääntely ja innovaatio kohtaavat. Tekoälyyritykset tekevät yhä enemmän päätöksiä teknologioidensa aiheuttamista riskeistä ja niiden kehittämis- ja käyttöönoton olosuhteista, kun taas hallitukset pyrkivät suorempaan rooliin näiden päätösten arvioinnissa ja muokkaamisessa.

Tämän tulisi toimia herätyksenä eurooppalaisille päättäjille varmistaa, että heillä on sananvaltaa tekoälyn hallintaan sen sijaan, että päätökset jätetään Euroopan vaikutusvallan ulkopuolisille yrityksille ja hallituksille.

Kun teknologisen kehityksen ja hallinnon rajat hämärtyvät yhä enemmän, meidän on määriteltävä, kuka muokkaa tekoälyn sääntöjä ja prioriteetteja, kuka hallitsee sen saatavuutta ja kuka päättää, miten sitä käytetään. Historia osoittaa, että instituutioilla on tärkeä rooli siinä, miten yhteiskunnat reagoivat syvällisiin teknologisiin muutoksiin.

Eurofoundin lähestymistapa tekoälytutkimukseen perustuu taloustieteilijä Carlota Perezin työhön, jossa teknologiset vallankumoukset käsitellään paitsi innovaation aaltoina, myös syvällisinä taloudellisina ja sosiaalisina muutoksina. Ajan myötä ne synnyttävät uusia teknologis-taloudellisia ja sosio-institutionaalisia paradigmoja. Nämä siirtymät harvoin ovat sujuvia tai kivuttomia; niiden pitkäaikainen menestys riippuu instituutioiden kyvystä sopeutua ja luoda edellytykset uusien teknologioiden leviämiselle taloudessa ja yhteiskunnassa.

Vaikka tekoälyn kehityksen tahti tuntuu ennennäkemättömältä, historia voi silti auttaa meitä ymmärtämään nykytilannetta ja muistuttaa instituutioiden ratkaisevasta roolista. Teollinen vallankumous, joka alkoi Euroopassa, toi mukanaan poikkeuksellista teknologista edistystä mutta myös syvää yhteiskunnallista häiriötä. Nopeasta tuottavuuden kasvusta huolimatta varhaisen teollistumisen hyödyt saavuttivat hitaasti tavallisia työntekijöitä, ja reaalipalkat jäivät tuottavuuden kasvun jälkeen useiden vuosikymmenten ajan.

Jaettu vauraus ei syntynyt pelkästään uusista koneista; se syntyi, kun yhteiskunnat rakensivat instituutioita, jotka kanavoivat teknologisen muutoksen kohti sosiaalista kehitystä. Työlainsäädäntö, julkiset koulutusjärjestelmät, sosiaalivakuutus ja sosiaalinen vuoropuhelu eivät syntyneet teollistumisesta huolimatta, vaan niiden ansiosta. Tekoälyn aikakausi saattaa vaatia samanlaista ponnistusta. Mutta mitä tämän ponnistelun tulisi pyrkiä saavuttamaan?

Instituutioiden roolin keskustelu nostaa esiin ehkä tärkeimmän kysymyksen: kun tekoäly kehittyy poikkeuksellisella nopeudella, pystyvätkö instituutiomme ohjaamaan teknologista muutosta kohti laajempaa yhteiskunnallista edistystä?

Tai ehkä meidän pitäisi ensin kysyä perustavanlaatuisempi kysymys: millaisen yhteiskunnan haluamme tekoälyn auttavan luomisessa, ja millaisia instituutioita tarvitaan sen mahdollistamiseksi?

Näihin kysymyksiin vastaaminen tarkoittaa kollektiivisten valintojen tekemistä, joita ei voi jättää pelkästään teknologiayritysten tai markkinavoimien vastuulle. Panokset eivät voisi olla korkeammat. Tekoälyn vaikutukset ulottuvat paljon teknologiaa pidemmälle, koskettaen turvallisuutta, demokratiaa, sosiaalista koheesiota ja työn tulevaisuutta.

Jos instituutiot muovaavat teknologisia kehityskulkuja, haaste ei ole pelkästään uusien teknologioiden sääntely. Haaste on varmistaa, että innovaatio ohjataan laajasti jaettuihin sosiaalisiin tavoitteisiin ja että tuottavuuden kasvu johtaa parempiin työpaikkoihin ja elinolosuhteisiin.