Sosiaalisen suojelun digitalisointi

EU ja Norja ovat globaalia johtajuutta digitaalisessa hallinnon muutoksessa, ja niiden sosiaaliturvajärjestelmät digitalisoidaan nopeasti. Tämä tarjoaa suuria mahdollisuuksia sosiaalisen suojelun tehokkuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa, mutta se voi myös vähentää digitaalisesti syrjäytyneiden ryhmien pääsyä ja riskeerata sosiaalisen suojelun epäinhimillistämistä. Tämä raportti keskittyy rahallisiin sosiaalietuuksiin, erityisesti työttömyyteen, sairauteen, äitiys-/isyys-, vammaisuuteen, vanhuuteen, työtapaturmiin ja ammattisairauksiin sekä minimitulo-, lapsi- ja asumisetuuksiin. Se kartoittaa, missä määrin sosiaaliturvajärjestelmien etu- ja takatoimistoprosessit digitalisoidaan EU:n jäsenvaltioissa ja Norjassa sekä EU:n vaikutusta tähän prosessiin. Se käsittelee haasteita ja mahdollisuuksia, joita maat kohtaavat sosiaaliturvan digitalisoinnissa, sekä lieventämistoimia ja menestystekijöitä. Lopuksi esitellään politiikkasuosituksia. Tämä raportti perustuu kirjallisuuteen, Eurofoundin kirjeenvaihtajien verkoston tuloksiin ja Eurofoundin pöytätutkimukseen.

Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari sisältää oikeuden sosiaaliseen suojeluun ja osallisuuteen. Vuoden 2019 neuvoston suositus sosiaaliturvan saatavuudesta työntekijöille ja itsenäisille ammatinharjoittajille väittää, että digitalisaatio voi edistää 'yksilöiden läpinäkyvyyden parantamista'. Vuoden 2022 Euroopan digitaalisten oikeuksien ja periaatteiden julistus vahvistaa tätä visiota sitouttamalla EU:n digitaaliseen muutokseen, joka on osallistava, hyödyttää kaikkia ja kunnioittaa perusoikeuksia. EU:n digitaalisen vuosikymmenen politiikkaohjelma asettaa tavoitteet vuodelle 2030, mukaan lukien digitaaliset taidot, infrastruktuuri ja hallinto. Yksi sen tavoitteista on tehdä kaikista keskeisistä julkisista palveluista saataville verkossa vuoteen 2030 mennessä. Sosiaalisen suojelun digitalisointi tapahtuu lainsäädännöllisten rajojen puitteissa, mukaan lukien EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen, tekoälylain ja saavutettavuuslain asettamat rajat.

• Sosiaalisen suojelun digitalisointi voi parantaa pääsyä, erityisesti aukioloaikojen ulkopuolella ja alueilla, joilla ei ole julkisia toimistoja, mukaan lukien auttamalla puuttumisen poistamiseen, esimerkiksi vähentämällä hakumenettelyjen leimaamista; alentamalla hallinnollisia kustannuksia; sekä parantamalla käyttäjäkokemusta, reagointikykyä ja järjestelmän läpinäkyvyyttä. Siihen liittyy kuitenkin myös haasteita, kuten lisääntynyt haavoittuvuus kyberhyökkäyksille, sosiaalisen suojelun saatavuuden epätasa-arvojen pahentaminen digitaalisen poissulkemisen vuoksi sekä ohjaus- ja tukimahdollisuuksien väheneminen. Digitalisaatio voi vähentää ennakkoluuloja ja virheitä, mutta voi myös aiheuttaa niitä.

• Tässä raportissa käsiteltyjen hyötyjen osalta kymmenessä jäsenvaltiossa ja Norjassa digitaalinen soveltaminen on mahdollista kaikille tai kaikille paitsi yhdelle. Vastaanottoprosessien digitalisointi etenee nopeasti; esimerkiksi vuosina 2023–2025 vähintään viisi jäsenvaltiota digitalisoi hakemukset erilaisiin etuuspalveluihin. Yleensä hakemukset voivat olla myös ei-digitaalisia, mutta ainakin viidessä jäsenvaltiossa ja Norjassa yksi tai useampi näistä sosiaalisista eduista voidaan nyt hakea yksinomaan verkossa.

• Työnantajien ja vakuutusrahastojen hallinnoimissa etuusjärjestelmissä hakemusmenettelyjen digitalisointi voi vaihdella työnantajien ja vakuutusyhtiöiden välillä, ja keskitetyt e-portaalit ovat yleensä vähemmän kattavia kuin järjestelmissä, joissa kansallinen sosiaaliturva näyttelee suurempaa roolia. Joskus se, voivatko ihmiset hakea digitaalisesti vai tarvitsevatko heidän tehdä paperihakemukset, riippuu siitä, ovatko he työntekijöitä, itsenäisiä ammatinharjoittajia vai työttömiä. Haavoittuvammissa tilanteissa oleville ryhmille (kuten asuminen ja minimituloetuudet) kohdistuvat etuudet ovat yleensä vähemmän digitalisoituja, osittain siksi, että ne hallinnoidaan usein paikallisella tasolla ja vaativat monimutkaisempia etuustarkistuksia kuin muut etuudet (mukaan lukien tulotodistus ja varallisuus).

• Tiettyjen etuuskriteerien täyttämistä koskevien todistusten digitalisointi on ollut avainasemassa etuuksien digitalisoinnissa (esim. työvoimapalveluun rekisteröityminen, viimeaikaisen tulon todistus). Esimerkiksi terveydenhuollon digitalisointi (mahdollistaen lääkärien myöntää digitaalisia sairaus- ja raskaustodistuksia) on ollut tärkeä askel sairaus-, äitiys-, isyys- ja työkyvyttömyysetuuksien hakemusten ja etuustarkistusten digitalisoinnissa. Eläkkeiden ja terveydenhuoltoetuuksien digitalisointia ovat usein ohjanneet EU:n aloitteet, joiden tavoitteena on edistää jäsenvaltioiden välistä yhteentoimivuutta.

• Front- tai back-office -prosessien digitalisointi ei usein koske tiettyjä epätavallisia tilanteita (esim. ei-standardi työsuhde). Lisäksi epätyypillisiä, harvinaisempia tilanteita kohdennevat edut eivät usein digitalisoidu. Yleisesti ottaen epätavallisissa tilanteissa olevat ihmiset suljetaan usein pois digitalisoiduista prosesseista.

• Lapsilisät automatisoidaan usein, jolloin hakemista ei tarvita. Tämä automaatio ei kuitenkaan yleensä koske ihmisiä tietyissä epätavallisissa tilanteissa.

• Sovellusten arviointi on harvoin täysin automatisoitua, ja ihmisen toimintaa tarvitaan usein päätösten (erityisesti hylkäysten) syötteiden tai tulosten validointiin sekä epätavallisten tapausten käsittelyyn.

• Politiikkadokumentit ja strategiat korostavat digitalisaation potentiaalia vapauttaa resursseja, jotta sosiaaliturvatyöntekijät voivat hallita monimutkaisempia tapauksia ja tukea erityisen haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Vaikka kustannus–hyötyanalyysit osoittavat säästöjä on saatavilla, ei ole aina selvää, onko kaikki kustannukset otettu huomioon, eikä juuri lainkaan dokumentoitua näyttöä siitä, miten vapautettuja inhimillisiä ja taloudellisia resursseja käytettiin.

• Luottamuksen rakentaminen ja ylläpitäminen instituutioihin on digitalisaation toivottava tulos ja edellytys sen menestykselle. Ilman sitä digitalisaation ja tiedon jakamisen käyttö, noudattaminen ja tuki voivat heikentyä. Luottamusta voidaan vahvistaa osallistavalla sidosryhmien osallistamisella, algoritmien ja datankäytön läpinäkyvyydellä, luotettavilla ihmisen mukana olevilla mekanismeilla ja saavutettavilla valitusmenetelmillä.

• Digitalisaation onnistumiseksi on tärkeää ottaa mukaan sidosryhmät, kuten etuuksiin oikeutetut henkilöt, sosiaaliturvan työntekijät, vakuutusyhtiöt, sosiaaliset kumppanit, lääkärit ja kansalaisyhteiskunta. Osallistujien edut tulisi olla selkeitä ja hyvin viestittyjä. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää digitaalisiin esteisiin sekä hallinnollisiin ja kielellisiä esteitä, jotka voivat olla näkyvämpiä digitaalisessa ympäristössä, kun haavoittuvassa asemassa olevat ryhmät kohtaavat sosiaalisen suojelun saamisessa, esimerkiksi järjestelmäkehityksessä tapahtuvien inkluusioauditointien kautta.

• Sosiaaliturvajärjestelmien saatavuuden parantamiseksi on välttämätöntä oppia käyttäjäkokemuksista ja kysymyksistä. Kuitenkaan ei pidä sivuuttaa niiden näkemyksiä, jotka hakevat postitse tai paikan päällä. Paikallisten etuustoimistojen työntekijät voivat tarjota arvokasta tietoa saatavuuden parantamiseksi. On myös tärkeää, mutta haastavampaa, pyytää näkemyksiä ihmisiltä, jotka olisivat oikeutettuja etuuksiin mutta eivät ole hakeneet.

• Epätavallisissa tilanteissa, joita digitaaliset etuusprosessit eivät katta, ihmiset voivat olla erityisen haavoittuvassa asemassa. He ovat vaarassa jäädä saamattakin heille kuuluvat etuudet. Sosiaaliturvajärjestelmien on kiinnitettävä erityistä huomiota näiden ihmisten tavoittamiseen.

• Auttaakseen sosiaaliturvatyöntekijöitä hoitamaan muuttuvia roolejaan digitalisoiduissa järjestelmissä, on tärkeää tarjota heille koulutusta ja resursseja. Heidän tehtävänsä on suunniteltava uudelleen ottaen huomioon uudet digitaaliset toiminnot, mukaan lukien uusien työkalujen kanssa vuorovaikutus samalla kun palveluidensa käyttäjille tarjotaan johdonmukaista tukea.

• Jopa parhaiten suojatut digitaaliset sosiaaliturvajärjestelmät voivat joutua kyberhyökkäysten, järjestelmän rikkoutumisten ja sähkökatkojen kohteeksi. Vahvat varmuuskopiointisuunnitelmat on oltava käytössä käyttäjätietojen suojaamiseksi ja sosiaalisen suojelun jatkuvuuden varmistamiseksi.

• Digitalisaation perusteellinen testaus ennen sen käyttöönottoa, läpinäkyvyys käytetyistä datasta ja algoritmeista sekä ennakkoarvioinnit ja säännöllinen seuranta auttavat varmistamaan, että digitalisaatiolla on vähän negatiivisia vaikutuksia ja että kun niitä ilmenee, ne voidaan lieventää. Saatavilla olevat valitusmenettelyt, oikeuslaitos, kansalaisyhteiskunta, media ja tutkimusorganisaatiot ovat keskeisessä roolissa sisäänrakennettujen ennakkoluulomien ja tietosuojaloukkausten havaitsemisessa.