Minimipalkka Itävallassa
Information for this page was compiled during December 2025 and early 2026. Most Member States had already transposed the EU minimum wage directive at this point. Those that had not yet fully completed transposition or where the information was not yet publicly available include Bulgaria, Cyprus, Luxemburg, Poland and Portugal. These profiles will be updated consecutively as the information becomes available. Users are invited to contact our experts on minimum wage if they are aware of changes.
Tämä profiili kuvaa, miten minimipalkkoja säädellään ja asetetaan Itävallassa. Sitä voidaan lukea taustatiedoksi Eurofoundin vuosittaiseen minimipalkka-asettelun katsaussarjaan. Itävallassa ei ole lakisääteistä minimipalkkaa; Minimipalkat on määritelty työehtosopimuksissa, lähes yksinomaan sektoritasolla.
Työperustuslaki (Arbeitsverfassungsgesetz §2 (2)/2) määrää, että työehtosopimukset voivat säädellä 'työnantajien ja työntekijöiden molemminpuolisia oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka johtuvat työsuhteesta'. Tähän sisältyvät työntekijän velvollisuus työskennellä sekä työnantajan velvollisuus maksaa palkkaa ja tarjota hoitoa.
Tämän lain (§4) mukaan työnantajien ja työntekijöiden lakisääteisellä eturyhmällä on laillinen oikeus solmia työehtosopimuksia, jos ne ovat riippumattomia neuvottelukumppaneistaan ja vastaavat työolojen sääntelystä. Riippumattomuus toisesta osapuolesta tarkoittaa, että organisaation on oltava selkeästi sijoitettava työnantajien tai työntekijöiden puolelle. Näin ollen työehtosopimukset solmitaan työnantajien ja työntekijöiden edustajien välillä, joilla on oikeus solmia tällaisia sopimuksia. Lakisääteisiin eturyhmiin, joilla on kyky solmia työehtosopimuksia, ovat muun muassa työkamari (AK) työntekijöiden puolella sekä liittovaltion talouskamari (WKO) ja liberaalien ammattien (esim. lääkärit, lakimiehet) kamarit työnantajien puolella. Lisäksi työehtosopimusten solmimisoikeus voidaan myöntää myös vapaaehtoisille työnantajien ja työntekijöiden ammatillisille yhdistyksille sekä tietyille muille yhdistyksille liittovaltion välimiesmenettelytoimiston (Bundeseinigungsamt), joka on pysyvä kolmikantainen elin liittovaltion työ-, sosiaali-, terveys-, hoito- ja kuluttajansuojaministeriössä, sekä lainsäädännöllä (kuten esimerkiksi Itävallan liittovaltion tietojenkäsittelykeskuksen kohdalla). Vapaaehtoisilla ammatillisilla yhdistyksillä on oikeudellinen etuoikeus lakisääteisiin yhdistyksiin nähden; näin ollen työntekijöiden työehtosopimukset allekirjoittaa Itävallan ammattiliittojen liitto (ÖGB), vapaaehtoisena järjestönä, jolla on etusija lakisääteiseen AK:hen nähden. Käytännössä neuvottelut käyvät ÖGB:n yksittäiset sektorikohtaiset jäsenliitot (joita on seitsemän).
Työehtosopimuksilla on normatiivinen vaikutus soveltamisalaansa, sillä ne luovat sitovia lakeja niille työnantajille ja työntekijöille, jotka kuuluvat soveltamisalaan (Labour Constitution Act §11). Työehtosopimus on sitova kaikille allekirjoittajajärjestön jäsenille sekä kaikille työntekijöille, jotka työskentelevät näiden työnantajien yrityksissä. Tämä pätee riippumatta siitä, ovatko nämä työntekijät ammattiliiton jäseniä vai eivät, mikä tunnetaan nimellä ei-jäsenvaikutus (Außenseiterwirkung) (§12).
Samaan aikaan ei ole olemassa vastaavaa mekanismia automaattiselle laajenemiselle työnantajille, joita sopimus ei katta, joko siksi, etteivät he ole sidoksissa allekirjoittajayhdistykseen tai koska työehtosopimusta ei ole lainkaan, koska työnantajayhdistystä ei ole kykenevä tekemään tällaista sopimusta. Tällaisissa tapauksissa Labour Constitution Act (§18) määrää niin sanotun jatkomääräyksen (Satzungserklärung), jonka mukaan liittovaltion välimieslautakunta voi laajentaa työehtosopimusta kattamaan olennaisesti samanlaiset työsuhteet, joita sopimus ei kata. Jatkomääräyksillä on sama oikeudellinen vaikutus kuin viitetyöehtosopimuksilla. Ne voidaan myöntää työnantajan tai työntekijäjärjestön kirjallisesta pyynnöstä, edellyttäen, että työehtosopimuksella on vallitseva merkitys työmarkkinasuhteiden alalla. Jatkomääräyksen työehtojen on oltava olennaisesti samat kuin työehtosopimuksessa.
Niille työntekijäryhmille, joille työehtosopimusta ei voida tehdä (joko siksi, ettei työnantajapuolella ole organisaatioita, jotka voisivat tehdä työehtosopimuksia, tai koska työehtosopimuksen jatkoa ei ole annettu), voidaan asettaa vähimmäispalkkamaksu (Mindestlohntarif) liittovaltion välimiestoimiston kautta. Tällaiset minimipalkkamaksut ovat voimassa vain harvoille työntekijäryhmille, mukaan lukien kotitaloustyöntekijät, yksityisten laitosten lastenhoitajat, au pairit tai siivoojat. Oikeudellisen arvion mukaan minimipalkkamaksu muodostaa lakisääteisen minimipalkan Minimipalkkadirektiivin merkityksessä. Näin ollen vähimmäispalkkadirektiivin 5 artiklan vaatimuksia sovellettaisiin. Työväen perustuslain (ArbVG, 23 §) mukaan minimipalkkojen 'riittävyys' on otettava huomioon niitä määrittäessä; Tämä tarkoittaa työehtosopimusten palkkaa vastaavissa toiminnoissa tai tavanomaista paikallista palkkaa. Minimipalkkadirektiivi viittaa myös minimipalkkojen 'riittävyyteen' ja sisältää erityisiä viitearvoja. Näin ollen työlain vastaavaa 23 §:ää on tulkittava direktiivin 5 artiklan mukaisesti, ellei sitä suoraan otettu toimeen.
Julkisella sektorilla tehtiin pieniä lainsäädännöllisiä muutoksia palkkasääntelyyn minimipalkkadirektiivin soveltamisen vuoksi: syrjinnän kieltämiseen tehtiin pieni muutos. Lisäksi oikeudellinen tietojärjestelmä osoittaa, että useisiin minimipalkkadirektiiviin liittyviin lakeihin on lisätty täytäntöönpanomuistio.
Itävallassa noin 98 % työntekijöistä kuuluu työehtosopimusten (OECD/AIAS ICTWSS) piiriin. Tämä työehtoneuvottelujen laajuus perustuu pääasiassa yritysten pakollisesta jäsenyydestä lakisääteisessä työnantajajärjestössä WKO:ssa ja (kuten edellä mainittiin) työehtoneuvottelun kattavuuden laillisesta laajenemisesta myös työntekijöihin, jotka eivät ole ammattiliiton jäseniä: Lain mukaan kaikki yritykset, joiden toiminta kuuluu WKO:n edustukseen, ovat velvollisia olemaan jäseniä kamarissa ja sen alayksiköissä. Työehtosopimus on sitova kaikille allekirjoittajajärjestön jäsenille sekä kaikille työntekijöille, jotka työskentelevät näiden työnantajien yrityksissä. Vakuutusvajeet on kaventunut viime vuosina ja vuosikymmeninä (esimerkiksi suuressa sosiaalihuollossa tai yksityisessä koulutuksessa), joten vain harvoilla (enimmäkseen pienillä) sektoreilla ei ole työehtosopimusta; niihin kuuluu mainonta- ja viestintäsektori suurimmassa osassa Itävaltaa (Wienissä on vain yksi alueellinen sopimus), eikä joillakin alueilla ole työehtosopimuksia kuntosalien työntekijöille tai lakimiesten työntekijöille. Lokakuussa 2025 polkupyöräkuriirien työehtosopimus (joka oli aikoinaan ensimmäinen tällainen työehtosopimus maailmanlaajuisesti) peruttiin liiton toimesta, kun sitä ei ollut neuvoteltu uudelleen lähes kolmeen vuoteen.
1. tammikuuta 2026 alkaen niin kutsutut freelance-työntekijät (freie Dienstnehmer:innen), joiden työsuhde on työntekijämäinen ja jotka usein ovat matalapalkkaisia, voidaan sisällyttää työehtosopimuksiin. Tämä koskee myös alustatalouden työntekijöitä.
Minimipalkat määritellään yleensä työehtosopimuksissa, jotka solmivat kunkin työnantajajärjestön (pääasiassa pakollisen WKO:n alaryhmät, mutta toisinaan myös vapaaehtoiset työnantajajärjestöt, ks. yllä) ja kunkin sektorikohtaisten ammattiliittojen välillä.
Työehtoneuvottelut käydään yleensä toimialatasolla ja ovat hyvin koordinoituja ja synkronoituja sektoreiden sisällä ja niiden välillä. 'Mallineuvottelu', jossa metalliteollisuus ottaa johtavan roolin ensimmäisenä merkittävänä sektorina vuosittaisessa vuosittaisessa neuvotteluprosessissa syksyllä, on viime vuosina hieman menettänyt jalansijaa. Tämän sektorikohtaisen palkkaneuvottelun tulokset kuitenkin vaikuttavat edelleen merkittävästi muihin sektoreihin, kun niitä pidetään esikuvana. Käytännössä kuitenkin metalliteollisuuden sopimukset merkitsevät usein yhtä korkeimmista korotuksista verrattuna muihin (myös matalapalkkaisiin) aloihin, johtuen metallityöntekijöiden ammattiliittojen suhteellisen vahvuudesta. Syksyn neuvottelukierrosten lisäksi kevään neuvottelukierrokset ovat saaneet lisää merkitystä, kun useiden suurten toimialojen sopimuksista on neuvoteltu. Vaikka neuvottelujen koordinointi on korkeaa, Itävallan kollektiivinen neuvottelujärjestelmä ei ole tyypillistä keskitetty, kolmikantainen palkkajako; Tämä näkyy korkeana palkkaeroina eri alojen välillä (ks. yllä), sukupuoli- ja työntekijästatuksissa sekä joustavuudessa.
Yleensä työehtosopimusneuvottelut käydään vuosittain; tietyissä olosuhteissa (esim. COVID-19-pandemia tai epävakaa taloustilanne Venäjän hyökkäyksen ja sitä seuranneen energiakriisin vuoksi) on viime vuosina solmittu puolivuosittaisia sopimuksia joillakin sektoreilla.
Työehtosopimusten minimit liittyvät pääasiassa oppisopimusten palkkaamiseen ja erottavat yleensä oppisopimusvuoden, jolloin alhaisin palkka on ensimmäisessä ja korkein viimeisessä oppisopimusvuonna. Lisäksi subminimat koskevat usein harjoittelijoita tai koululaisia, jotka työskentelevät kesälomansa aikana (kausi-/kesäharjoittelijat). Ne ovat myös usein riippuvaisia oppisopimusmaksuista (esimerkiksi toisen vuoden oppisopimuspalkasta). Vaihtoehtoisesti harjoittelijoiden palkat voidaan määrittää prosenttiosuutena tavanomaisesta minimipalkasta (esimerkiksi Punaisen Ristin työehtosopimuksen tapauksessa).
Perusvero liittyy kyseisen työehtosopimuksen minimipalkkaan; bonukset, loma- ja joulukorvaukset sekä muut palkkalisät (esim. yö-/sunnuntaityöstä tai niin sanotuista lika-, vaara- ja vaikeuskorvauksista) eivät sisälly minimipalkkaan. Kun kappalepalkkaa sovelletaan – kokonaispalkan ei myöskään saa jäädä alle yhteisesti sovitun minimipalkan. Korkeimman oikeuden oikeuskäytännön mukaan minimipalkan on oltava täysin työntekijän vapaassa käytettävissä. 'Kiellon rikkominen luonnonetujen vähentämisestä minimipalkasta on sallittua vain, jos työehtosopimus itsessään sen määrää ja jos myös sosio-poliittinen tavoite eli toimeentulon turvaaminen toteutetaan'.
Kotityöntekijöiden minimipalkkamaksussa on kaksi erillistä minimipalkkaa; yksi niille, jotka eivät asu asiakkaan tiloissa, ja toinen luokka niille, jotka asuvat asiakkaan tiloissa ja saavat siellä majoituksen lisäksi majoitusta.
Perusminimipalkan määrä sopimuksessa riippuu työn luokitelusta (enemmän tai vähemmän pätevä, alempi/korkeampi koulutus) ja palvelusajan kestosta (senioriteetti).
Oikeuskäytäntö (korkein oikeus)opens in new tab (OGH | 9 ObA 92/15t)
Itävallan tilastokeskus tarjoaa vähimmäispalkkaindeksin, ns. Tariflohnindexin, edustavan otoksen työehtosopimuksista, työsopimuksista, jotka ovat tasavertaisia työehtojen kanssa työehtojen kanssa, sekä lailla määriteltyjä palkkamääräyksiä. Indeksi lasketaan kuukausittain ja vuosittain, ja se erottaa työllisyysryhmät (sinikaulustyöläiset, valkokaulustyöläiset, julkiset työntekijät) ja sektorit. Tämän indeksin avulla voidaan seurata minimipalkkojen kehitystä.
WKO:n kollektiivisten sopimusten tietokantaopens in new tab (ylläpitäjä, WKO, ilmainen)
ÖGB:n kollektiivisten sopimusten tietokantaopens in new tab (ÖGB:n ylläpitämä, ilmainen)
ÖGB Verlag -työehtosopimustietokantaopens in new tab (ÖGB:n ylläpitämä, sisältää myös vanhempia versioita työehtosopimuksista, maksupohjaisia)
GPA (2023), Pressekonferenz: Der Kollektivvertrag bringt's! Ökonomische Effekte von Kollektivvertragsabschlüssenopens in new tab [Työehtosopimus toimittaa! Työehtosopimusten taloudelliset vaikutukset], 20. kesäkuuta 2023.
Sturn, J. ja Picek, O. (2023), Höhere Löhne durch einen höheren Mindestlohnopens in new tab [Korkeammat palkat korkeampien minimipalkkojen kautta], Policy Brief 6/2023, Momentum Institut, lokakuu 2023.
Titelbach, G./Ertl, M. ja Forstner, S. (2024), Effekte einer allgemeinen Lohnuntergrenze für Österreichopens in new tab [Yleisen palkkapohjan vaikutukset Itävallassa], Wirtschaft und Gesellschaft 50 (2): 19-43, tammikuu 2024.
